Rosetta Kivi: Pomo on pahin

Pomo on pahin
Rosetta Kivi
375 s. 
2007
Gummerus









Lainattu kirjastosta


Kirjastossa käydessä pakollisia paikkoja ovat uutuushyllyt, lasten- ja nuortenosasto ja vasta palautettujen kirjojen hylly. Rosetta Kiven Pomo on pahin löytyi palautetuista kirjoista, ja se houkutteli minua vastustamattomalla värillään: olen heikkona pinkkeihin kirjoihin. Takakansikin kuulosti varsin hienolta, joten poimin kirjan mukaani.

Rosetan pomo Preben on varsinainen painajainen. Rosetta työskentelee pohjoismaisen yrityksen Suomen osastolla, ja Preben vaikuttaa yhtiön johdossa Tanskassa. Rosetan työtehtävänä on luotsata yrityksen Suomen osasto kohti mainetta ja kunniaa, eikä tehtävä ole helppo! Ei varsinkaan, kun öisinkään ei saa rauhaa Prebenin ahdistavilta tekstiviesteiltä, sähköposteilta ja puheluilta. Helpottaakseen oloaan Rosetta perustaa blogin, johon purkaa työpaineitaan. Mukana kommentoimassa ovat Rosetan työkaverit ympäri pohjoismaita, jotka ovat mainioita tyyppejä.

Olipa mukava löytö, tämä herkullisen pinkki Pomo on pahin. Muistelen jotenkin, että olisin tätä ennenkin kirjastossa pitänyt käsissäni, ellen jopa olisi lainannutkin. Kirja ei kuitenkaan siinä mielessä ole tuttu, että olisin sitä ennen blogiaikaakaan lukenut. Onneksi nyt kirja tarttui mukaani, sillä se oli ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Pomo on pahin tuo minulle jollain tapaa mieleen Bridget Jonesin. Ei, se ei ole yhtä mahtava, mutta Rosetalla on Bridgetin lailla paineita töissä ja haasteita pomon kanssa. Ei toki samanlaisia haasteita kuin Bridgetillä, mutta kuitenkin. Kiven tyyli on myös hieman samanlaista kuin Fieldingin, humoristista. Mukana Kivellä on paljon enemmän sarkasmia, ja Pomo on pahin onkin sarkasmin juhlaa.

Kirjan huumori kolahtaa kyllä minuun. Taisin ääneenkin naurahdella pariin kertaan kirjan kanssa, ja sehän on aina hyvä merkki. Rosetta on mainio tyyppi, ja hänellä myös on mahtavat työkaverit, joilla on omat tapansa käsitellä työpulmia. Preben taas... no hän on kamala. En ikinä haluaisi olla työpaikassa, jossa olisi samanlainen, tai edes samankaltainen pomo! Tietenkin Preben oli vahtavasti liioiteltu hahmo, mutta epäilen silti että hänentyyppisiään pomoja maastamme löytyy.

Pinkistä kannesta huolimatta Pomo on pahin ei ole mitään chick litiä. Se on humoristista kerrontaa hirveästä työpaikasta, ja Rosetan rakkauselämä jää kyllä aivan taka-alalle. Sitä en kuitenkaan kirjaan kaivannut ollenkaan, vaan se oli hyvä juuri tällaisena: kertomuksena hirveästä pomosta.

Vaikka kirja ei mahtavimpien lukuelämysten joukkoon pääsekään, en silti tätä haukkuisi. Vajaat neljäsataa sivua menivät todella joutuisasti, ja sain viettää kirjan parissa hauskoja hetkiä. Ei huono!