Liza Klausmann
Suomentanut Mari Janatuinen
389 s.
2013
WSOY
Lainattu kirjastosta
Punaisen sään tiikerit tarttui ihan sattumalta mukaan kirjastosta, se houkutteli hyllyssä ottamaan sen mukaan, vetävällä kannellaan ja houkuttelevalla takakansi tekstillään. Bloggariystäväni vinkkasi minulle kirjastopinot nähtyään, että voisi kuvitella minun tästä pitävän, joten se nousi lukupinossa heti ylemmäs.
Punaisen sään tiikerit on monipuolinen romaani. Se kertoo yhden perheen tarinan, monen ihmisen näkökulmasta. Ennen kaikkea se kertoo serkusten, Nickin ja Helenan, tarinaa, samalla kietoen mukaan heille läheiset ihmiset. Kuinka voikaan muuttua ruusuinen tulevaisuuden kuva, jota suunniteltiin silloin kun Nick ja Helena olivat juuri tavanneet tulevat aviomiehensä.
En oikein tiennyt mitä odottaa, kun avasin kirjan kannet. Takakannessa mainitaan kyllä ruumis, mutta muuten kirja ei dekkarilta vaikuta. Eikä se sitä olekaan. Ruumis ei ole keskeisessä roolissa kerronnassa, vaikka siihen palataan kerran jos toisenkin. Pääosassa on suvun tarina, ja erilaiset traagiset tapahtumat jotka seuraavat toinen toistaan.
Kiitos ja halaus lähtee Janelle joka sai minut nostamaan kirjaa roimasti ylöspäin kiinnostavien kirjojen pinossa. Jane oli aivan oikeassa, tässä oli todella kirja minun makuuni. Punaisen sään tiikerit oli todella hyvä kesäkirja, sillä siinä on psykologista jännitystä, mutta kuitenkin mukana on pieni kepeä ripaus.
Punaisen sään tiikerit ei kuitenkaan ole mikään helppo kirja. Yleensä lukiessa löydän vaivatta sen hahmon, joka tulee minua lähelle, sen josta pidän hitusen enemmän kuin muista. Samaa yritin nyt: yritin löytää lempihahmoni. Mutta miten kävikään? Aina kun aloin kiintyä johonkuhun hahmoista, hänestä paljastui jotain sellaista, joka sai minut inhoamaan häntä. Huh! Kamalia asioita paljastui, ja hahmot tekivät kerrassaan karmivia juttuja. Jouduinkin miettimään pitämisen sijaan sitä, ketä inhoaisin eniten.
Klausmannin ajankuva on myös kiehtovaa, sillä kirjassa mennään sodan jälkeisessä Amerikassa, joka aikana kiehtoo minua paljon. Olen jostain syystä innostunut historiallisesta fiktiosta viime aikoina, ja myös muiden maiden lähihistoria kiehtoo minua. Vaikkei Punaisen sään tiikereissä olekaan historiallista kuvausta, niin ajan henki tuntuu kirjassa vahvana.
Pidin kirjasta paljon. Voin suositella kirjaa lukuromaanin nälkään, mutta myös psykologisen jännityksen nälkään - sillä tässä koukkuja riittää.
Heh, harvoin kirjaa miettiessään joutuu pohtimaan, ketä hahmoista vihaa eniten! Usein hahmoihin kiintyy, vaikka he tekisivätkin kurjuuksia... Se on muuten aika jännä juttu. Esimerkiksi Lapiduksen Vip-huoneessa on eräs keskeisellä sijalla oleva hahmo, jonka puolella lukija on, vaikka hänen kohdallaan kyllä jo alusta asti vihjataan johonkin hämäräperäiseen, ei-niin kivaan salaisuuteen. Silti ajatukset tämän ko. tyypin kohdalla muuttuvat aika radikaalisti vasta lopussa, kun kaikki paljastuu, eikä tyypistä enää voi pitää!
VastaaPoistaOlipa kiva olla oikeassa veikkaukseni kanssa! Niin hienoa että tykkäsit tästä kuten minäkin tämän viime kesänä lukiessani :) Harmi vaan Klausmannilta ei ole kai ainakaan suomennettu muuta..?
VastaaPoista