Denise Affonco: Elossa kuoleman kentillä

Elossa kuoleman kentillä
Denise Affonco
Suomentanut Aura Sevón 
205 s. 
2010
Like








Lainattu kirjastosta


Palasin tämän heinäkuussa luetun kirjan tunnelmiin elokuun iltana, jolloin ihana lukupiirimme Lukevat leidit kokoontui, ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Heti alkuun monet sanoivat kirjasta "Olipa kamala!". Samat mietteet jatkuivat kun kirjaa käsiteltiin, mutta tulimme siihen tulokseen että tämä oli silti tärkeä kirja ja että se täytyi kirjoittaa. Juuri siksi, että Affonco selvisi punakhmerien leiriltä.

Vaikka kirja ei kaunokirjallisesti ollutkaan jättiläinen kenenkään mielestä, ja vaikka se oli hirveä kirja, siitä ilmiselvästi silti pidettiin: lopussa kun arvioimme kirjaa, lähes naisista antoi kiitettävän arvosanan. Löytyipä joukosta täysi vitonenkin!

Ihana ilta ihanien naisten kanssa, jälleen kerran. Tästä on hyvä jatkaa.

Tässä minun mietteeni:


Elossa kuoleman kentillä kertoo Kambodzasta. Se on tositarina siitä, kun punakhmerit hallitsivat maata, ja yrittivät luoda agraatiyhteiskuntaa. Neljän vuoden hallitsemisen aikana yritettiin luopua rahasta, lakkautettiin sairaalat ja neljännes maan väestöstä menehtyi. Kirja on koskettava, repivä tositarina, jota ei voi lukea liikuttumatta.

On todella hienoa, että olen löytänyt Lukevien leidien lukupiirin. Lukupiirimme ansiosta tartun kirjoihin, joita en välttämättä muuten tulisi lukeneeksi - Elossa kuoleman kentilläkin on tietokirja, joita luen yleensä vähemmän. Tämäkin oli kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja, sillä se toi minulle paljon uutta faktaa Kambodzan tilanteesta ja elämästä khmerien hallinnon ajalta.

Kun lukee tällaista kirjaa, tulee mieleen taas kerran se, miten onnellinen onkaan kun on syntynyt Suomeen. Aina sitä ei osaa arvostaa tarpeeksi, vaan valittaa maamme pienimmistäkin asioista. Oikeasti pitäisi arvostaa sitä, että maassamme ei kohdella naisia huonosti sukupuolen takia, tai että täällä ei ole sotaa. Mutta sitä kuitenkin valittaa kaikesta pienestäkin, ja miettii miten jossain muualla kaikki olisi paremmin. Elossa kuoleman kentillä toi taas mieleen sen, etten hetkeen kyllä aio valittaa. Niin kauan kuin tämä kirja pysyy mielessä.

Lukevissa leideissä pääpaino on aina naisen asemalla vieraissa kulttureissa. Tässä kuvataan sitä tietenkin hyvin, koska kertoja on nainen, mutta silti kirjassa painotetaan ennen kaikkea elämää punakhmerien hallinnon alla. Se on hirveää, ja julmuuksia kauhistelee, mutta erityisesti kirja ei painota naisen asemaa.

Elossa kuoleman kentillä oli periaatteessa todella hyvä kirja. Se liikutti ja kosketti, ja jää varmasti pitkäksi aikaa mieleen. Mutta siitä silti puuttui jotain. Olen lukenut lukupiirimme ansiosta paljon sotakuvauksia vieraista maista, ja niissä on ollut jokin koukku. Jokin sellainen piirre, siellä sotakuvauksen keskellä, joka tuo kirjaan oman lisänsä. Esimerkiksi selviytymiskeino kaiken sen kauheuden keskellä. Tuntuu ihmeelliseltä, että koko kirjan aikana, yhtään selviytymiskeinoa ei mainita, vaan ainoa sellaiseksi laskettava on ruoka. Toki ruokakin on elintärkeä, mutta luulisi että ihmiset olisivat yrittäneet keksiä jonkin sellaisen asian, joka toisi voimia kaiken kamaluuden keskellä. Tässä ei sellaista mainita.

Elossa kuoleman kentillä toi minun eteeni Kambodzan, joka oli ollut minulle aika vieras maa tätä ennen. Se toi minulle tietoa, mutta se toi minulle myös kyyneleet. Tämä kannattaa lukea.