David Vann: Kylmä saari

Kylmä saari
David Vann
Suomentanut Irmeli Ruuska
328 s. 
2014
WSOY








Lainattu kirjastosta


Kylmä saari lähti kirjastosta mukaan takakantensa perusteella. Kirja löytyi yhdestä lempihyllystäni, 2000-luvun kertomakirjallisuutta hyllystä, josta teen usein löytöjä. Kylmä saari oli nimenä tuttu, olin ehkä törmännt siihen katalogissa, mutta en silti muistanut lukeneeni siitä yhtään bloggausta.

Alaskassa asuvilla Garylla ja Irenellä on projekti: he aikovat rakentaa mökin saarelle. He toivovat, että kolmenkymmenen vuoden avioliiton aikana syntyneet raot korjaantuisivat mökkiprojektin aikana, ja kaikki olisi niin kuin ennenkin. Talvi kuitenkin tekee tuloaan, eikä mökin rakentaminen ole mikään yksinkertainen asia. Irene alkaa sitä paitsi kärsiä takovasta päänsärystä, johon ei tunnu löytyvän syytä.

Kun ei ole kuullut kirjasta juuri mitään ennen lukemista, se tekee ehkä aloittamisen jotenkin helpommaksi. Ei ole suuria ennakko odotuksia, ei suuntaan eikä toiseen, ja lukukokemuksesta voi tulla ihan mitä tahansa. Joko floppi tai jotain hienoa. Minun kokemuksestani tuli hieno: pääsin yllättymään siitä miten hyvä kirja olikaan.


Jäin tarinan koukkuun alusta saakka. Vannin teksti, ja Ruuskan suomennos on todella vaivatonta ja nopeaa luettavaa, ja aika menee kirjan parissa kuin huomaamatta. Kirjan hahmot ovat sellaisia, joiden tarinaa täytyy vain lukea eteenpäin: on vain pakko tietää kuinka heidän käy.

Mökkiprojektissa on jotain synkkää. Se kuinka Irene ja Gary rakentavat mökkiä yksinäiselle, kylmälle saarelle, se on karvat pystyyn nostattavaa. Saarella ei käsittääkseni asu muita talvisin, ja syksyn tullen kesäasukkaat ovat jo lähteneet. Saarelle ei ole helppo päästä, ja Irene ja Gary joutuvat pohtimaan, miten talvella käy. Mutta ensin täytyy mökki saada valmiiksi, ja se ei ole mikään pala kakkua.

Takakannessa lupaillaan, että Vannilla olisi sama ote kuin Cormac McCarthylla. Olen lukenut McCarthyn Tien, joka oli päätä hieno kirja. Siihen ei Kylmä saari pystynyt, joka ei ole ihme, sillä siihen ei pysty moni kirja. Mutta silti: pidin kovasti tästä kirjasta. Tarina kulki eteen päin hienosti, ja henkilöt olivat taitavasti rakennettuja.

En pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä. Kukaan ei tullut minua lähelle, ja jokaisessa oli jotain epämiellyttävää. Mutta silti, he olivat hienosti kuvattuja, ja herättivät tunteita - vaikkakin sitten inhon tunteita. Vann on taitava kuvaamaan juonta, mutta myös ihmisiä.

Kylmä saari ei siis ole mitään hilpeää luettavaa, mutta siihen kannattaa uskaltaa tarttua. Seikkailu on taattu.