torstai 26. tammikuuta 2017

Muriel Barbery: Siilin eleganssi #hyllynlämmittäjä

Siilin eleganssi
Muriel Barbery
Suomentanut Anna-Maija Viitanen
370 s. 
2010
Gummerus








Ostettu


Hyllynlämmittäjä haaste on mainio. Sen ansiosta tulen toivon mukaan tämän vuoden aikana tarttumaan moneen, oman hyllyni kirjaan jotka minun on pitänyt lukea jo kauan. Suurinta osaa noista kirjoista on kehuttu siellä ja täällä muta syystä taikka toisesta en ole kirjoja lukenut. Kuten tämä Siilin eleganssi - niin monet ovat tähän kirjaan rakastuneet ja se on vain ollut hyllyssäni. Nyt, viimeinkin luin sen. Luin ja rakastuin.

Siilin eleganssi tutustutti minut kolmeen hurmaavaan, kauniisti viisaaseen ihmiseen. Hän toi eteeni Renéen, hienon pariisilaisen talon ovenvartijarouvan joka yrittää teeskennellä olevansa "vain tyhmä ovenvartija". Sitä hän ei todellakaan ole. Renée on intohimoinen kulttuurinharrastaja, sivistynyt ja kirjallisesti viisas nainen. Talossa asuu Paloma, kaksitoistavuotias tyttö joka vetäytyy usein perheerstään erilleen pohdiskelemaan. Hän ei tahdo päätyä elämään porvarillista elämää vaan on päättänyt ennemmin tehdä 13-vuotis syntymäpäivänään itsemurhan. Entäs kun näiden kahden tiet kohtaavat? Ja entäs kun taloon muuttaa japanilainen herra Kakuro Ozu, joka näkee siilin piikkien alle.

Kyllä, rakastuin Siilin eleganssiin. Se on juuri sillä tavalla viisas kirja kuin hyvä lukuromaani voi olla: Barbery ei kirjoita älykkäästi tavalla joka olisi liian haastavaa tai raskasta. Barbery kertoo näistä kolmesta pariisilaisesta kauniin viisaasti, sopivalla tavalla kevyehkösti, tavalla jolla kirjasta on helppo nauttia. Siihen on helppo eläytyä, siihen on helppo upota.

Se tunnelma, se nousi minulle Siilin eleganssissa tärkeimmäksi. Kauneus oli minulle avainsana kirjaa lukiessani ja sitä se on myös pari päivää kansien sulkemisen jälkeen. Omanlaisestaan lukuromaanimaisesta keveydestään huolimatta oli Barberylla mukana filosofiaa, jo aiemmin mainitsemaani viisautta ja kirjallisuutta (mahtavaa!), jotka varmasti tekevät kirjasta lukuelämyksen monenlaisille lukutoukille.

Kauneuden lisäksi Siilin eleganssissa säteilee huumori. Hymyilin Barberyn humoristisille oivalluksille joita tekstissä silloin tällöin pilkahteli, ne toivat kirjaan omanlaisensa lisän - juuri sellaisen mitä kirja kaipasikin. Juuri sellaisen lisän joka teki minulle kirjasta lähestulkoon täydellisyyttä hipovan.

En voisi kuvitella parempaa kirjaa jolla #hyllynlämmittäjä -haaste olisi lähtenyt omalla kohdallani käyntiin. Mietin jo minkä kirjan pinostani lukisin seuraavana...

P.S. Mutta se loppu, mitä ihmettä? 

12 kommenttia:

  1. Siis voi vitsit! Unohdin ihan koko kirjan. Näin tämän alunperin sinun pinossasi ja muistin, että tämä löytyy lukemattomana minunkin hyllystä :D Unohdin kirjan kuitenkin siinä vaiheessa kun listasin omat 12 kirjaa.. Hupsis! Toivottavasti silti tarttuisin tähän vuoden aikana :) Vähän kyllä pelottaa, kun niin moni on tästä tykännyt ja sitten jos itse en pidäkään tästä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotta, kaikkea ei vaan muista :D Ihan totta, tuo että todella monet ovat kirjasta pitäneet aiheuttaa vähän paineita, että entäs jos mä en pidäkään. Mulla on käynyt niin joidenkin kirjojen kanssa ja tuntuu aina olo niin pettyneeltä! Mutta tätä kannattaa kyllä kokeilla <3

      Poista
  2. Krista, tässä yksi blogini alkupuolen kirjoja, joka ei hevin unohdu. Lukuromaanien aatelia ja tiesin heti, miltä Renée näyttää ja siinä leffassa hän oli just ajatuksteni mukainen.

    Miten valitettavaa, ettemme voi päättää kirjojen loppuja, nyyyh...Näkemiin taivaassa kirjan loppu kirveltää myös ja isosti!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinun bloggauksesi tästä olikin hurjan kaunis, kävin lukemassa sen blogatessani kirjasta <3 Emme voi tosiaan päättää kirjojen loppuja ja joskus ne tosiaan kirveltävät pahasti (hienosti sanottu!). Mutta ehkä ne kirjat jäävät sitten mieleen vielä paremmin?

      Poista
  3. Krista ihanan kirjan luit. Olen nähnyt sen myös leffana. Hyvä sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, minun pitäisi ilmiselvästi katsoa myös tuo elokuva <3

      Poista
  4. Yritin lukea tätä silloin kun tyttäreni oli vauvaikäinen. Ei onnistunut, en päässyt tunnelmaan, kun en kerennyt lukea kuin pienen katkelman kerrallaan. Kiitos muistutuksesta, tähän voisi palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, kokeile ihmeessä uudelleen! Tosin niinhän se on, kaikki eivät vain pidä kaikista kirjoista vaikka niitä kuinka olisi hehkutettu. :)

      Poista
  5. Ihana kirja, unohtumaton. Loppu oli surullista...

    VastaaPoista
  6. Mahtava valinta haasteeseen. Mulla on tämä lukulistalla ja näin hiljattain kirppiksellä, mutta oli jo sen verran kulahtanut että viiden euron hintalappu oli liian tyyris. Jäinkin toivomaan, että tämä tulisi pian jossain uudestaan vastaan :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, tämä oli kyllä mahtava haastevalinta. Etukäteen tuntuu siltä että kaikki haastekirjani ovat kyllä hyviä, ainakin olen kuullut niistä paljon hyvää. Mutta ei sitä ikinä tiedä pidänkö minä niistä :D

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!