Suomentanut Sanna van Leeuwen
380 s.
2017
Gummerus
Kustantajalta
Viimeiset villitykset ja ihastuttava Hendrik Groen tuli elämääni aivan yllättäen. Sain kustantajalta ennakkokappaleen kirjasta jota en ollut jostain syystä lainkaan huomioinut uutuuskatalogeja selatessani. Yllätys oli kuitenkin todella iloinen, sillä Viimeiset villitykset toi minulle mukanaan niin paljon naurun pyrskähdyksiä, hyvää mieltä - sekä ajateltavaa.
Viimeiset villitykset on hieman yli kahdeksankymmentä vuotiaan Hendrik Groenin päiväkirja. Hendrik kertoo kirjassa elämästään palvelutalossa, arkisista asioista, muodostuneista ystävyyssuhteista ja tietenkin omista ajatuksistaan elämästä ja vanhenemisesta. Hendrik ei ole mikään aivan tavallinen pappa, vaan hän ei edes pidä vanhuksista. Hän on suoraan sanoen vähän kyllästynyt itseensäkin. Päiväkirjassaan hän päästää ääneen todellisen Hendrik Groenin joka on piileskellyt muurin takana: ja onneksi päästää.
Kirjaan kuuluu olennaisena osana Hendrikin ja hänen palvelutalossa asuvien ystävien perustama Vanha vaan ei vainaa -kerho. Hän sekä muutamat muut vanhukset ovat tulleet siihen tulokseen ettei palvelutalossa tapahdu juuri mitään - ja päättävät keksiä omalta osaltaan kerholleen hieman virkistystä arkeen. Esimerkillistä, sanoisin!
Viimeisistä villityksistä minulle jäi päällimmäiseksi mieleen se, kuinka monta kertaa se toi minulle hymyn huulille. Nämä ihanat vanhukset, etenkin Hendrik sekä hänen ystävänsä Evert, ovat mahtavia tyyppejä jotka varmasti jäävät mieleeni pitkäksi aikaa. Kirjasta paistaa se ettei Hollannissakaan juuri ole aikaa vanhuksille - heillä ei tunnu palvelutalossa käyvän kovinkaan paljoa vieraita eikä Hendrikillä käy ketään. Tähän toivoisin meillä Suomessakin muutosta, toivoisin erilaista suhtautumista ikääntyviin ihmisiin, sillä heistä voi löytyä aivan samalla tavalla mielenkiintoisia ja mahtavia persoonallisuuksia ja keskustelukumppaneita (ja ystäviäkin) kuin nuoremmista ihmisistä.
Vaikka Viimeiset villitykset on täynnä huumorin pilkahduksia ja hyvää mieltä, on siinä kuitenkin vakavaa asiaa. Se, miten sukulaiset ja palvelutalon työntekijät jättävät Hendrikin ja muut vanhukset hyvin pitkälti omiin oloihinsa, vailla erikoisempia aktiviteetteja, se on suuri asia. Onneksi Hendrik, Evert ja muutama muu vanhus ovat omatoimisia ja jaksavat ja viitsivät keksiä itselleen erilaista puuhaa.
Olen lukenut viimeisten parin vuoden aikana monia, todella hyviä vanhenemisesta kertovia romaaneja. On Minna Lindgrenin Ehtoolehto -sarja sekä Catharina Ingelman-Sundbergin vanhuksista kertova humoristinen dekkari Kakkua, kiitos sekä sen jatko-osa Ryöstön hetki kullan kallis. Nämä tulevat ensimmäisinä mieleen ja kumpiakin kirjoja voin suositella lämmöllä. Etenkin Ehtoolehto -sarja on saavuttanut suurta suosiota niin vanhempien kuin nuorempienkin lukijoiden perusteella, enkä ihmettele sitä lainkaan. Olisiko Viimeisissä villityksissä seuraava, vanhenemisesta kertova hittiromaani? Toivottavasti.
Viimeiset villitykset on kirja jonka toivon päätyvän monien lukutoukkien käsiin ikään katsomatta. Luulen että kirja antaa lukijalleen, iästä huolimatta, hyvää mieltä - ja ajateltavaa. Eikä se ole kirjassa lainkaan huono asia!
P.S. Kirja on jo saatavilla kirjakaupoista ja toivottavasti kirjastoistakin - joten jos kiinnosti niin ei kun vaan lainaamaan tai ostoksille!
Samaa mieltä, tämän ääressä sai monta hymyä naamalle. ♥
VastaaPoistaTiia
Minulla on tämä hyllyssä odottamassa. Vaikka en kirjaa tilannut, on tutina, että luen.
VastaaPoistaEn ole lukenut Ehtoolehto -kirjoja, mutta niiden sijasta tavallaan Siina Tiuranimen Kukkia Birgitalle, jota luin vedet silmistä juosten. Luin kirjan kahteen kertaan ja myös R. piti siitä paljon. Siina oli keksinyt laittaa tarinaan mukaan kapinallisen tuonen miehen, joten tarinasta tulee myös eräänlainen farssi nuoren miehen ja hoitokodissa olevan vammaisen ja villin, mutta ei niin vanhan naisen välillä. Iso suositus!
<3