Mika Kähkönen: Luonnollinen kuolema

Luonnollinen kuolema
Mika Kähkönen
367 s. 
2016
Myllylahti









Arvostelukappale kustantajalta


Mika Kähkönen oli minulle kirjailijana entuudestaan tuttu, sillä olin lukenut hänen dekkarinsa Pimeimmät tunnit vuonna 2014 lukumaratonin osana. Mikäli oikein muistan, pidin kirjasta ja Kähkösen tyylistä kovasti ja kyllähän joensuulaisen kirjailijan uusi dekkari minua aina kiinnostaa.

Eikä kiinnostanut turhaan. Luin Luonnollisen kuoleman välipäivinä, jolloin haeskelin tarkoituksella hyllystäni jotain todella hyvää luettavaa - ja tämä tarttui käsiini. Olin Kähkösen koukussa heti alusta pitäen ja niinhän siinä jälleen kerran kävi: kirja aiheutti tutun, rakkaan lukuflown. Veti puoleensa silloinkin kun laskin sen käsistäni. Onneksi oli runsaasti aikaa lukea.

Luonnollinen kuolema vei minut sairaalamaailmaan. Se keskittyy päivystyspoliklinikalle, jossa äkkiä alkoholisoituneita vakioasiakkaita alkaa kuolla yksi toisensa perään. Rikospoliisi Kari Jontka ei näe tapauksessa minkäänlaista rikosta eikä hätkähdä uusia ruumiita, mutta päivystyksessä työskentelevä sairaanhoitaja Susanna Nilssen alkaa tutkia kuolemia omin päin. Hän päättelee että kyseessä olevien kuolemien toteuttamiseen vaaditaan asiantuntijaa ja hätkähtää omia ajatuksiaan: onko murhaaja joku sairaalan työntekijöistä?

Olin kuuntelemassa Mika Kähkösen haastattelua Joensuun Suomalaisessa kirjakaupassa joulukuun alussa. Kirjaa käsiteltiin monelta kantilta ja haastattelija oli sitä mieltä että Luonnollisen kuoleman hahmot jäävät ohuiksi. Tähän mielipiteeseen minä en yhdy, sillä minusta Kähkönen on saanut luotua vahvat taustat useille kirjan hahmoista. Esimerkiksi Susanna Nilssenin historiaa ja persoonaa valotetaan monelta kantilta ja minä ainakin pääsin häntä niin sanotusti lähelle. Tietenkään kaikkia hahmoja ei valoteta kuten Susannaa, mutta mielestäni Kähkönen on onnistunut myös hahmojen kuvaamisessa hienosti - joka ei suinkaan dekkarissa ole jokapäiväistä.

Vielä hahmoja tärkeämmäksi Luonnollisessa kuolemassa minulle nousi Mika Kähkösen luoma juoni ja kirjan tunnelma. Kähkösellä itsellään on kahdenkymmenen vuoden kokemus hoitotyöstä päivystyspoliknilikalla joka varmasti on vaikuttanut kirjan tunnelmaan. Päivystyspoliklinikan kuvaus on hyvin elävää ja aitoa ja jo se osittain teki lukemisesta niin nautinnollista - aina kun kirjailija tietää mistä kirjoittaa, sen huomaa.

Luonnollinen kuolema ei ole niinkään väkivaltainen dekkari, vaan enemmän Kähkönen luottaa psykologiseen jännitykseen. Tämä on minun mieleeni, sillä vaikka väkivaltakin aina toisinaan dekkarissa toimii niin psykologinen jännitys on eniten mieleeni. Samaan aikaan kun Luonnollinen kuolema on tiivistunnelmainen ja jännittävä, on se jollain tapaa viihdyttävä - sillä tapaa kuin hyvä dekkari voi olla. Sitä lukee nautinnolla, vielä yhden luvun...

Kokonaisuudessaan, jos listaisin viime vuoden parhaita dekkareita, olisi Luonnollinen kuolema ilman muuta kärkipäässä.