keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Stephenie Meyer: Kemisti

Kemisti
Stephenie Meyer
Suomentanut Ilkka Rekiaro
509 s. 
2017
Otava








Arvostelukappale kustantajalta


Stephenie Meyer lienee monelle tuttu nimi, tuttu ehkä nimenomaan Houkutus -kirjasarjastaan. Minulle sarja ei ole tuttu, ei kirjoista eikä elokuvista ja luulen etten tule koskaan siihen tutustumaankaan. Suosiostaan huolimatta Meyerin sarja on saanut käsittääkseni myös kritiikkiä - käsittääkseni siis, en ole koskaan seurannut keskustelua kirjoista kovinkaan tarkkaan. Minusta kaikki kirjallisuus, jolla saadaan ihmiset lukemaan, on hyvästä.

Kemistissä Meyer esitteli minulle erään naisen. Naisen, joka työskenteli Yhdysvaltain hallinnon salaisella osastolla, niin salaisella ettei sillä ollut nimeä. Naisen, joka pääsi tappajiaan meidän lukijoiden onneksi karkuun mutta ei nyt uskalla käyttää samaa henkilöllisyyttä kovin pitkään aikaan. Naisen, joka ottaa vastaan vielä yhden työtehtävän ja pääsee sen avulla pois murhaajien silmistä. Naisen, joka on kemisti vailla vertaa.

Ajattelin tätä Stephenie Meyerin luomaa, mahdottoman kiinnostavaa päähenkilöä alusta saakka Kemistinä. Kenties arvellen että hän tulee vielä vaihtamaan henkilöllisyyttä ja minun täytyisi sen mukana ajatella häntä jollain toisella nimellä - Kemisti tuntui tälle naiselle parhaalta nimeltä. Jo ensisivuilta saakka tulevat selville hänen kykynsä, joita ei ihan millä tahansa yläasteen kemian tunnilla opita. Ei, en todellakaan ollut innostunut kemiasta koulussa. En tiedä olinko mistään aineesta (no, mistään muusta kuin äidinkielestä) yläasteella kovin innoissani, mutta matemaattisista aineista kenties vähiten. Kemistin tekemät kemialliset taiat ovat kuitenkin jo kirjan sivuilla todella mahtavia!

Stephenie Meyer on yksi maailman myydyimmistä kirjailijoista ja yksi syynä varmaan lienee se että hän osaa kirjoittaa aiheista jotka kiinnostavat lukijoita. Houkutus -sarja todella löysi lukijansa ja luulen että Kemisti innostaa paitsi Meyer -faneja niin myös dekkarihulluja. Minua ainakin veti puoleensa kiinnostava, erilainen alkuasetelma ja päähenkilö, eikä turhaan. Koukkuja riitti, samoin vauhtia.

Meyer osaa kertoa, todella osaa. Hän osaa paitsi luoda kiinnostavan päähenkilön, myös kirjoittaa juonen joka kiinnostaa aivan viimeisille sivuille saakka. Sitten kun tähän pakettiin lisätään vielä Ilkka Rekiaro, parhaista parhain kääntäjä jonka kynänjälki tekee käännöksestä aina hienon - niin kyllähän minä nautin. En voinut mitään muuta kuin nauttia.

Ei, en ihmettele miksi Stephenie Meyer on suosittu. Saisinko lisää, kiitos?

9 kommenttia:

  1. Bongasinkin tämän jostain mutta vielä en ole päättänyt, otanko kirjan luettavaksi. Kiinnostavalta kyllä vaikuttaa.
    Houkutuksille olen altis, sillä vampyyrisarja tuli aikanaan luettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, ainakin jos tulee vastaan kirjastossa niin lainaa ihmeessä! Tämä oli monella tapaa kiinnostava ❤

      Poista
  2. Lue ihmeessä Meyerin Vieras. Se on myös aikuisille suunnattua scifijännitystä ja itsenäinen teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina, tajusin juuri että mulla on Vieras hyllyssäni, olen ostanut sen joskus pokkarina. Kiitos vinkistä, luen sen hyvän hetken tullen 💓

      Poista
  3. Kiitos tämän arvostelusi, kirja nousi huimasti omalla TBR-listalla ylöspäin! :D Nyt pohdin, että pitäisikö laittaa jo varaukseen kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotta, ihana kuulla että innostin! Meyer yllätti minut positiivisesti ❤

      Poista
  4. Oi, tämän kyllä haluaisin ;) <3

    VastaaPoista
  5. Minullakin on tämä kohta vuorossa, ja uskallan odottaa hyvää tarinaa! On sille syynsä, jos kirjailija menestyy, ja kannattaa aina lukea ennakkoluulottomasti.

    VastaaPoista
  6. Luin itse aikoinaan Houkutus-sarjan (koukutti, oli todella vetävää viihdettä) ja pistin silloin lukulistalle Meyerin Vieras-kirjan. En sitä koskaan päätynyt lukemaan, tuskin päädynkään. Voi olla, että tämän kanssa käy samoin...

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!