tiistai 10. tammikuuta 2017

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa

Sattumuksia Brooklynissa
Paul Auster
Suomentanut Erkki Jukarainen
363 s. 
2008 
Tammi








Lainattu kirjastosta


Miksi en ole lukenut Paul Austeria aiemmin? Ei, en tiedä. Olen kuullut puhuttavan hänestä paljon, olen kuullut lukuisia kehuja ja kyllähän Keltainen kirjasto jo omalta osaltaan takaa laadun. Ja vasta nyt, kirjastoreissulla hyllyjen välissä vaellellassani, muistin että Austeriahan minun pitikin lainata. Onneksi piti.

Sattumuksia Broolynissa kertoo, mistäs muusta kuin sattumuksista. Ihmeellisistä sattumuksista joita elämä voi eteen heittää. Tarinan keskellä on kuusikymppinen Nathan jonka elämään ei ihmissuhteiden suhteen onnea ole mahtunut - ja nyt hän vielä sairastaa keuhkosyöpää. Muuttaessaan Brooklyniin Nathan saa ajatuksen: hän alkaa kerätä ympärillään oleville ihmisille tapahtuneita elämän ihmeellisiä sattumuksia ja kokoaa näistä kirjan.

Koska Sattumuksia Brooklynissa oli ensimmäinen lukemani Auster, minulla ei ole vertailukohtaa. En tiedä millainen teos on hänen muihin kirjoihinsa nähden - osaan vain hehkuttaa tätä kirjaa ja sitä, kuinka tulin siitä onnelliseksi. Auster tekee minut onnelliseksi monella tapaa: siksi, että kirja on vain niin hyvä. Auster osaa todella kertoa tarinaa, muovata hahmot ja heidän elämänsä tapahtumat niin kiinnostaviksi että kirjaa oli nautinnollista lukea. Sattumuksia Brooklynissa teki minut onnelliseksi myös jo sen vuoksi että pidän kirjaa todellisena hyvänmielen romaanina. Romaani, joka käsittelee elämässä tapahtuneita ihmeellisiä asioita? Mikä voisi olla mukavampaa luettavaa?

Auster ei liioittele hahmoissaan, ei tee heistä liian rakastettavia tai liian siloiteltuja. Hän on kirjoittanut heidät normaaleiksi, aivan tavallisiksi ihmisiksi, joista on helppo pitää ja joiden elämään on helppo sukeltaa. Tämä oli yksi niistä seikoista jotka tekivät kirjasta hyvän, jotka tekivät Austerista kirjailijan jota on ehdottomasti luettava lisää.

Kiitos, Paul Auster että otit minut lämpimään syleilyysi kirjallisuuden avulla ja kiitos Erkki Jukarainen - käännöksesi oli pehmeää, nautinnollista luettavaa. Kuin hyvää suklaata herkkulakkolaiselle, sitä Sattumuksia Brooklynissa oli.

Mitä suosittelisit lukemaan seuraavana Austerilta? 4 3 2 1 ilmestyy huhtikuussa, se on ainakin lukulistallani. 

5 kommenttia:

  1. Olen lukenut Austerin New York-trilogian ja romaanin Sunset Park, jonka luin sopivasti matkalla New Yorkiin. Odotan kovasti Austerin uutta romaania 4321. Se ilmestyy tuoreeltaan myös suomennettuna. Sattumuksia Brooklynissa en ole lukenut, mutta sait sen kuulostamaan todella houkuttavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, Sunset Park on ainakin lukulistallani ja sen toivottavasti muistan lainata seuraavalla kirjastoreissulla. Minäkin odotan nyt uutta Austeria vielä enemmän ❤

      Poista
    2. Sunset Park on myös oma lempparini lukemistani Austereista! Tykkäsin kovasti myös Illuusioiden kirjasta.

      Poista
  2. Kaikki Paul Austerin kirjat ovat lukemisen arvoiset. Kannattaa aloittaa New York-trilogialla ja jatkaa ilmestysvuosien mukaan. Näkyy samalla kirjailijan kehitys. Kirjastosta varmasti löytyy varhaisimmatkin teokset.

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut monta kirjaa Austerilta ja pitänyt kaikista. Sattumuksia Brooklynissa on aivan loistava, ja toinen suuri suosikkini on Oraakkeliyö.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!