tiistai 5. maaliskuuta 2013

Rauha S. Virtanen: Seljalta maailman ääreen

Seljalta maailman ääreen
Rauha S. Virtanen
302 s. 
2001











Tein eilen päätöksen venyttää nuortenkirja viikkoni reilun kahden viikon mittaiseksi, kesti nimittäin aiottua kauemmin lukea tämä toiseksi viimeinen Selja-sarjan kirja. Ja lisäksi sain eilen tekstiviestejä kirjastojärjestelmästä, tänään kirjastoautolle tulee muutamia varauksia, niiden joukossa Selja-kirjoja (noita alku osia), sekä mikä ihaninta, Salla Simukan Punainen kuin veri! Odotan kovasti että saan tuon kirjan käsiini.

Tätä Seljalta maailman ääreen kirjaa luin kyyneleet silmissä ja ajoittain ahdistuenkin. En ole ennen elänyt näin tunteella tätä kirjaa, vaikka olenkin lukenut tämän useamman kerran. Jotenkin nyt, varsinkin tänä aamuna lukiessani, oli tunteet enemmän kuin vain hieman pinnassa. Tässä, siis toiseksi viimeisessä Selja kirjassa, ollaan osittain Chilessä ja osittain Suomessa. Kirjan päähenkilöksi kohoaa Rikun ja Rean nuorin lapsi, 14-vuotias Tuli. Eletään syksyä 1973, jolloin Chilessä eletään keskellä sotilasvallankaappausta, ja Suomessa osallistutaan Pinochetin juntan vastaiseen toimintaan. Chilessä ovat Seljan tytöistä Dodo, Kris ja Margarita miehineen, Virva ja Tuli taas osallistuvat Chilen tapahtumiin kotoa Tampereelta käsin. Dodo nousee myös keskeiseen rooliin tässä kirjassa, koska hän on löytänyt Chilestä miehen, Raulín, ja alkaa synnyttää sotilasvallankaappauksen alettua Krisin kuljetettua hänet sairaalaan.

Erona noihin 1950-1960 luvuilla ilmestyneihin Selja kirjoihin tässä on se, että mukaan on mahdutettu paljon politiikkaa juuri Chilen käsittelystä johtuen. Tämä, sekä myös viimeinen osa, Seljan Tuli ja Lumi, ovat myös ainakin omasta mielestäni suunnattuja vanhemmille lukijoille, mukana on niin monta raskaampaa aihetta.

Olen aina pitänyt Selja kirjoista. En muista milloin luin näitä ensimmäisen kerran, mutta esimerkiksi äitini on lukenut näitä nuorena ja muistaakseni hänellä on vieläkin tallella yksi vanha kirja, Virva Seljan yksityisasia. Ehkä pidän kuitenkin vielä enemmän noista vanhemmista kirjoista, neljästä ensimmäisestä osasta, eniten pidän niissä siitä tietystä naiviudesta ja kiltteydestä. Kuten jo aiemminkin mainitsin, niin ihan oikeasti jotenkin ahdistuin tätä kirjaa lukiessani, johtuiko se sitten siitä miten kerrottiin Stadionilla tapahtuneista kidutuksista, tai ihmisten mielivaltaisesta ampumisesta. Samaistuin eniten Tuliin, pystyin kuvittelemaan hänet elävästi kasvojeni edessä.

***

2 kommenttia:

  1. Minulle tästä ei koskaan muodostunut samalla tavalla rakasta kuin muista Selja-kirjoista. Chile kyllä kiinnostaa, samoin tietenkin Seljan tyttöjen myöhemmät vaiheet, mutta joku niiden vanhojen Seljon hengestä uupuu.

    Oletko lukenut enemmän Virtasen kirjoja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, tästä puuttuu sama henki kuin vanhoista Seljoista. Sellainen tietynlainen naivius, ja ihana vanha aika. <3 En ole muita Virtaselta lukenut, löytyisikö suosituksia? :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!