tiistai 3. syyskuuta 2013

Kirjaostoksilla!

Yleensä blogeissa kirjoitetaan kirjalöydöistä, mitä bloggaajat ovat tehneet kirppiksillä ja divareissa. Mediassa on ollut paljon puhetta myös siitä, miten bloggaajat saavat arvostelukappaleita - kirjablogistit, nuo kustantamojen ystävät.

Saanhan minäkin toki arvostelukappaleita pyynnöstä, ja olen kyllä niitä pyydellytkin. Olen sellaisessa elämäntilanteessa etten kovin usein uutuuksia voi ostaa, ja aina täytyisi muistaa varautua hirveän aikaisin kirjastovarauksien kanssa että saisi edes lähiaikoina ilmestymisen jälkeen uutuuskirjan käsiinsä. Näin minulle kävi Leena Lehtolaisen Rautakolmion kanssa, havahduin liian myöhään ja kun huomasin asian, oli minua ennen jonossa jo lähes seitsemänkymmentä ihmistä.

Onneksi olen muiden syksyn uutuuskirjojen kanssa ollut nopeampi, ja ehkä tämän tempauksen innoittamana ostaisin itsekin useammin - ainakin välillä, omaan hyllyyni uutuuksiakin.

Me siis järjestimme tempauksen: osta normaalihintainen kirja. Lähdin itse kirjakauppa ostoksille viime viikolla, pohdiskeltuani pitkään minkä valitsisinkaan tämän syksyn uutuuksista. Ihan sen takia pohdiskelin, että vaihtoehtoja oli niin hirveästi! Mihinkäs sitten päädyin?

Päädyin Veera Niemisen Avioliittosimulaattoriin, joka vaikutti takakantensa perusteella hyvältä suomalaiselta hömpältä. Myös monet bloggaajat ovat tätä kirjaa kehuneet ja sekin vaikuttaa aina mielipiteeseeni.

Kaikkein eniten olisin halunnut johonkin pieneen kirjakauppaan. Joensuussa sellainen on täysin mahdotonta, ja oli pakko käyttää ihan perus kirjakauppaa, mutta valikoimaahan tuolta ainakin löytyi...

Kun seuraava sopiva rakonen tulee, ja löytyy kirja joka on pakko saada, niin menen taas kirjakauppaan. Sen lupaan!

6 kommenttia:

  1. Minäkin haluan lukea Avioliittosimulaattorin, täytyypä kurkata kirjaston varaustilanne. Kiva lukea sinun arviosi siitä aikanaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kovat jonot Avioliittosimulaattoriin, joten oli kuitenkin loppujen lopuksi helppo valinta minkä kirjan nappaan kirjakaupasta mukaan. :)

      Poista
  2. Tämän haluan ehdottomasti lukea! Pitää odotella, kun tulee kirjastosta vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikuttaa todella mahtavalta. Ihanaa että sain omaan hyllyyni tämän. :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!