sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Annoin sinun mennä
Clare Mackintosh
Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére 
418 s. 
2017
Gummerus








Arvostelukappale kustantajalta


Annoin sinun mennä on ollut yksi kirjakevään alun puheenaiheista kirjablogistaniasta. Tämä psykologinen trilleri on saanut kirjabloggareiden, monien luottolukijoideni, parissa paljon kiitosta joten minä otin kirjan helmikuun alussa luettavaksi junamatkalle. Ei ollut ollenkaan huono valinta, tunnit junassa menivät todella nopeasti.

Äiti päästää irtipoikansa kädestä ja auto ilmaantuu kuin tyhjästä. Kaikki muuttuu, aivan yhtäkkiä. Kuljettaja pakenee onnettomuuspaikalta - millainen ihminen tekee sellaista? Jenna, poikansa menettänyt nainen, on surusta suunniltaan ja pakenee omaa tuskaansa mökkiin Walesin rannikolle. Vaikka Jenna haluaisi jättää kaiken taakseen palaa menneisyys vainoamaan, tuon päivän varjot hyökkäävät häntä kohti.

Luottolukijoihin, ihaniin kirjabloggaajiin joiden maun on huomannut hyväksi, heihin kannatti luottaa tälläkin kertaa. Annoin sinun mennä oli jo pienen tovin odottanut sopivaa hetkeä ja paljastui että junamatka oli juuri oikea aika vajota tähän maailmaan. Trilleri vei mukanaan, koukutti ja vei muun maailman ympäriltä. Juuri sitä tarvitsinkin!

Clare Mackintosh aloittaa tarinan rauhallisesti, hieman harhauttaen lukijaa. Mutta kuten Annika sanoo bloggauksessaan: tunnelma on uhkaava. Jotain pahaa on vielä edessä, usko pois, sinä lukijariepu. Jos pohdit lukisitko tämän kirjan voin vannoa: kannattaa. Mackintosh paljastaa parhaat korttinsa vasta kirjan edetessä, hurja juonenkäänne mistä on paljon puhuttu - ainakin minun odotukseni palkittiin. Se oli hurja!

Mutta ei Annoin sinun mennä ole "vain dekkari". Se on myös vahva kaunokirjallinen romaani joka on juonellisesti ja kerronnallisesti hienoa luettavaa - ihan niin kuin hyvä romaani voi vain olla. Sitten tällainen jännityksen ystävä saa ikään kuin lahjapakettina vielä jännityksen ja tuon kohutun juonenkäänteen. Tässä ikään kuin on kaikkea!

Kyllä, kannatti lukea. Sinunkin kannattaa!

9 kommenttia:

  1. Tämä on tulossa kirjastosta toivottavasti piakkoin <3
    Kiitos uteliaisuutta herättelevästä postauksesta :)

    VastaaPoista
  2. Tämä oli niin hyvä....Kuvittele, jos tämä olisikin jatkosarja, sillä takuulla...hui!

    VastaaPoista
  3. Pakko oli laittaa kirjastoon varaukseen (sija 627, wuhuu!), kiitos taas hyvästä vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martta, ihana kuulla että poimit vinkin! Tämä kyllä oli... huh, miten hyvä! <3

      Poista
  4. Kirja oli epäilemättä hyvä - mutta en juonenkäänteen jälkeen kertakaikkiaan pystynyt lukemaan sitä. Harpoin jotenkuten vain sivujen yli loppuun. Aihe oli jotenkin liian ahdistava ja todellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miinamanta K, se juonenkäänne oli kyllä hurja - joillekin (kuten minulle) varmaankin hurjan hieno mutta toisaalta ymmärrän sinunkin reaktiosi. Meitä on monenlaisia lukijoita :)

      Poista
  5. Kirja oli epäilemättä hyvä - mutta en juonenkäänteen jälkeen kertakaikkiaan pystynyt lukemaan sitä. Harpoin jotenkuten vain sivujen yli loppuun. Aihe oli jotenkin liian ahdistava ja todellinen.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!