Lars Kepler: Hypnotisoija

Jos sanoin Tyyppiteoriaa välipalaksi, niin Hypnotisoijaa voisi kuvailla raskaamman lajin päivälliseksi. Kirjalla oli paksuutta, hieman yli 600 sivua, enkä olisi mennyt kovin montaa sivua kirjaa kyllä lyhentämäänkään. Täyttä tavaraa, niin sanotusti.

Paksuudesta huolimatta kirjassa ei mennyt montaa päivää, on ollut paljon aikaa lukea ja melkein koko viikonloppu menikin nenä kiinni kirjassa. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään helppoa luettavaa, nimittäin aihe oli äärimmäisen rankka ja jossain määrin ahdistavakin.

Hypnotisoija alkaa siitä, kun poliisi löytää kokonaisen perheen äärimmäisen raa'asti murhattuna ja silvottuna. Ainoana perheestä henkiin on jäänyt nuori poika, joka on pahoin loukkaantunut. Vain poika voisi kuvailla tappajaa, joka saattaa olla perheen muualla asuvan tyttären jäljellä. Siispä suomalaissyntyinen poliisi Joona Linna hälyttää apuun traumoihin erikoistuneen, hypnotisoinnin asiantuntijan Erik Maria Barkin joka voisi auttaa henkiin jäänyttä uhria, Josef Ekiä, muistamaan ja kuvailemaan murhaajan kasvot.

Tulta, ihan kuin tulta. Ne olivat hypnotisoidun pojan ensimmäiset sanat. Hengenvaarallisista vammoista huolimatta - hänellä oli satoja veitsenviiltoja kasvoissa, jaloissa, vartalossa, selässä, jalkapohjissa, niskassa ja takaraivossa - hänet oli vaivutettu syvään hypnoosiin siinä toivossa, että hänen katseensa kautta saataisiin nähdä mitä oli tapahtunut. -Minä yritän räpytellä, hän mutisi. -Menen keittiöön, mutta jokin on pielessä, tuolien välissä ritisee ja lattialle levyiää ihan punaista tulta. Nuorempi konstaapeli, joka oli löytänyt hänet rivitalosta ruumiiden seasta, oli luullut häntä kuolleeksi. Poika oli menettänyt runsaasti verta, vajonnut sokkiin ja palannut tajuihinsa vasta seitsemän tuntia myöhemmin. Hän oli ainao henkiin jäänyt todistaja, ja rikoskomisario Joona Linna arveli, että hän pystyisi antamaan hyvät tuntomerkit. Tekijän tarkoitus oli ollut tappaa kaikki, ja niinpä hän ei luultavasti ollut välittänyt kätkeä kasvojaan. 

Bark on luvannut kuitenkin aiemmin olla hypnotisoimatta enää ketään ja rikkoo siis nyt lupauksensa. Tästä seurauksena alkaa toinen jännitysnäytelmä, koska Erik Maria Barkin lapsi Benjamin kidnapataan.

Kirja oli äärimmäisen rankka, ja välillä tuntui että väkivaltaa oli kuvailtu vähän liikaakin. Hieman herkempi lukija ei ehkä olisi pystynyt kirjaa lukemaan, tai jos pystyisi, niin varmasti tapahtumat tulisivat uniin. Itse en ainakaan muista painajaisia nähneeni. Kirjoitustyylissä ei ole kuitenkaan mitään valittamista, ja kokonaisuudessaan oli hyvä lukukokemus. Miinusta tulee ehkä hieman siitä, että kesken kirjaa vaihdettiin kertoja muotoa, mutta ei sekään oikeastaan pahemmin häirinnyt.

***½