Niinkuin haastepostauksessani mainitsin, niin saan turvallisuuden tunnetta tietyistä kirjasarjoista ja kirjailijoista. Yksi turvallisuutta tuova kirjasarja on Seppo Jokisen komisario Sakari Koskisesta kertovat kirjat, joita olen lukenut paljon. Olen päässyt tutuksi tämän nerokkaasti luodun komisarion kanssa, ja häneen on aina mukava palata. Olen lukenut sarjan viimeisimmän kirjan, Hervantalaisen, kerran aiemminkin, mutta se ei haitannut. Jotkut ihmettelevät tapaani lukea samoja dekkareita useamman kerran, ovathan loppuratkaisut jo selvillä, mutta hyviä kirjoja nyt muutenkin lukee mielellään uudestaan.
Hervantalainen kertoo väkivaltarikosten sarjasta, jossa uhria ei ainakaan tarkoituksellisesti tapeta, vaan pahoinpidellään poikkeuksellisen raa'asti. Kaikilla pahoinpitelyn uhreilla tuntuu olevan jotain yhteistä, ja yhdistävä tekijä on se että aikuiset uhrit ovat kohdelleet huonosti iäkkäitä vanhempiaan. Mutta mistä tekijä keksii uhrinsa? Onko poliisilaitoksella myyrä?
Komisario Koskisen loma, kolme juhannusta edeltänyttä viikkoa, lähestyi loppuaan. Maanantaina koittaisi paluu arkeen ja hehkein keskikesä menisi työpöydän takana. Hän oli päättänyt ottaa pari viimeistä vapaapäiväänsä rennosti, hermoja lepuutellen ja mielialaa nostattaen. Kokemuksen mukaan se onnistui parhaiten polkupyörän selässä. Hän lasketteli Ilkon mäkeä alas ja nautti hikisiä kasvoja hivelevästä ilmavirrasta. Juhannuspäivä oli vuoden otollisin ajankohta pyöräilyn harrastamiseen. Suurin osa ihmisistä oli lähtenyt maille ja vesille, pyörätiet olivat autioita ja maanteilläkin kulki sen verran harvakseltaan autoja, ettei pitänyt pelätä henkensä puolesta.
Hervantalaisessa on myös sivujuonia. Se kertoo tarinaa myös Rauli Pöyhösestä, yhdestä "Hervantalaisen" uhrista. Pöyhönen on saanut pelotteluja tuntemattomalta ääneltä joka on julkisilla paikoilla kuiskinut hänen korvaansa, ja vappuna hänet sitten pahoinpidellään. Hervantalainen kertoo myös kotisairaanhoitaja Mirkusta, joka tuntee Koskisen tämän entisen, nyttemmin kuolleen, naisystävän kautta. Mirkku joutuu kohtaamaan työssään vanhuksia jotka ovat ilmiselvästi joutuneet henkisen tai jopa fyysisen väkivallan kohteeksi mutta eivät tahdo sitä myöntää.
Hervantalainen on hyvä kirja. Se on ehkä parhaita Jokisia mitä olen lukenut, ja sen voi varmasti helposti lukea vaikkei olisi tutustunutkaan aiemmin Jokisen teooksiin. Pidän Jokisen kirjoissa paljon siitä, miten hän mahduttaa mukaan myös komisario Koskisen siviili elämää, eli ihan tavallisia asioita arjesta, eikä kirjoissa käsitellä ainoastaan rikos juttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!