Markus Nummi: Karkkipäivä

Halusin lukea jotain varmasti hyvää, ja olen kuullut monelta ihmiseltä sekä lukenut blogeista että Markus Nummen Karkkipäivä on hyvä kirja. Eivätkä nämä kehujat todellakaan ole olleet väärässä. Karkkipäivä on siis ollut Finlandia ehdokkaana, ja silloin palkinto meni toiselle myös hyvin nerokkaalle kirjalle, Mikko Rimmisen Nenäpäivälle, jota muuten myös arvostan suuresti!

Karkkipäivä on ollut paljon esillä monissa blogeissa, ja sen juoni on varmasti monille tuttu. Karkkipäivä on kirja ihmisistä, lapsista ja aikuisista, se on kirja kirjoittamisesta, sosiaalitädeistä ja vanhemmuudesta. Se kertoo Arista, kirjailijasta jonka seuraan liimautuu pieni poika, Tomi, jonka karkkipussin Ari maksaa kaupassa. Karkkipäivä kertoo siis myös Tomista, pojasta joka kutsuu itseään Tok Kilmoreksi, ja yrittää pelastaa Mirabellan, prinsessan, joka on vangittuna kotiinsa. Se kertoo Paulasta, äidistä joka vangitsee 'Mirabellan' eli Mirjan kotiinsa. Se kertoo tarinan myös Katrista, sosiaalitädistä joka osaltaan sitoo näitä tarinoita yhteen saamalla raportteja niin Arin luona olevasta pojasta kuin myös huonosti kohdellusta pienestä tytöstä, Mirjasta.

Tomi avasi silmänsä. Sytytti taskulampun lakanan alla. Katsoi kelloa. Viisi. Viimeksi se oli puoli neljä. Hän siirsi lakanaa, kurkisti ulos. Sälekaihtimet olivat yhä alhaalla. Vielä voisi nukkua. Mutta heräisikö hän sitten ajoissa? Vilutti. Olohuoneen sohva oli aivan pihalle avautuvassa suuressa ikkunassa kiinni, ja reunoista veti. Tomi mietti, hakisiko viltin mummon sängyltä. Ei, vartiopaikalta ei saanut lähteä. Tänään olisi pakko ehtiä. Ennen kuin se lähtisi. Tomi laski päiviä. Kolme päivää siitä kun hän viimeksi näki tytön. Pikkuikkunassa, käsi heilahti hei, hei. Sitten pois.

En osaa sanoa kumpi oli parempi, tämä vai Nenäpäivä, koska Nenäpäivän lukemisesta on jo aikaa. Jätän Nenäpäivän enemmän ruotimisen tuonnemas, koska tarkoitus se jossain vaiheessa kirjastosta lainata. Kuitenkin, asiaan, Markus Nummi kirjoittaa raaoista aiheista elämänmakuisesti ja hienosti. Kirja oli nopeatempoinen ja nopealukuinen, ja lopun luki ahmimalla vaikka oli vieraita käymässä.

Omaksi suosikikseni kirjan hahmoista nousi ehkä pieni poika Tomi, jonka osuudet oli ihanasti kirjoitettu. Täytyy sanoa että kirja oli niin aidosti kirjoitettu että Paula sai vihan nousemaan, ja niskavillat pystyyn. Miten joku ihminen voikaan olla tuollainen? Koska kai tuollaisiakin ihmisiä oikeassakin elämässä on, eikä ainoastaan kirjan sivuilla.

****

P.S. Lukutoukka on saanut uusia lukijoita, tervetuloa kaikille, toivottavasti viihdytte! :)