sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Joel Haahtela: Katoamispiste

Katoamispiste
Joel Haahtela
159 s. 
2010
Otava






Hankin Katoamispisteen itselleni lauantaina Joensuun kirjallisuustapahtumasta, josta enemmän täällä. Koska sain omistuskirjoituksen kirjaan, ja sanoin herra kirjailijalle että tämä tulisi olemaan ensimmäinen Haahtelani, päätin ottaa sen heti lukuun luennon ollessa vielä tuoreena mielessä.

Ja ehkä joku seisoi sillä hetkellä rantakadulla, hieman sivussa, näki meidän ottavan viimeiset askeleet, katoavan hotellin ovesta sisään. Ehkä hän mietti hetken keitä olimme, kääntyi sitten pois, käveli huoneeseensa ja kirjoitti paperille tämän tarinan ensimmäiset sanat. 

Eräänä syksynä kirjailjan elämään tulee mielenkiintoinen käänne - tuntematon ranskalainen nainen astelee hänen elämäänsä, ja kertoo kadottaneensa entisen miehensä. Johtolankana on kirjailija Raija Siekkisen Häiriö maisemassa käännös, joka on kuulunut naisen entiselle siipalle, Paulille. Kirjailija, joka kertoo tarinaa, kiinnostuu Raija Siekkisestä enemmän, ja päättää lähteä tämän kuolleen kirjailijan jäljille.

Niin, kuten sanottua, en ole ennen lukenut Haahtelaa. Bloggarikollegani kertoivat minulle, että tämä olisi hyvä aloituskirja, joskaan tämä ei ole sitä varsinaista, aidointa Haahtelaa koska kirja yhdistelee faktaa ja fiktiota. Minulle tämä kirja oli hyvä aloitus, tästä on hyvä jatkaa.

Lumoonnuin Haahtelan tavasta kirjoittaa. Kyseessä oli pienoisromaani, ja luin sen aivan liian pienessä hetkessä, olisin halunnut jatkaa vielä eteenpäin. Tosin - olisiko kirja ollut yhtä hyvä jos se olisi pakottamalla tehty pidemmäksi. Epäilen ettei.

Lumoonnuin Haahtelan tavasta kirjoittaa niin paljon, ettei edes se häirinnyt etten tiennyt mitään Raija Siekkisestä. Täytyy tunnustaa, että Haahtelan puhuessa kirjallisuustapahtumassa lauantaina, kuulin ehkä tuon nimen ensimmäistä kertaa. Kiinnostuinko sitten niin paljon Katoamispisteen avulla että tulisin tutustumaan Siekkiseen? Ehkä, ehkä en, jätän asian hautumaan.

Omistuskirjoitus.


Varauksessa on jo Perhoskerääjä ja Lumipäiväkirja, joten tulette lukemaan blogistani Haahtelasta enemmänkin. 

★★★★

10 kommenttia:

  1. Minulle jäi tästä keskinkertainen fiilis, toivon muilta Haahteloilta enemmän :) Raija Siekkinen ei alkanut kiinnostaa, ehkä siksi Katoamispiste ei kolahtanutkaan täysin.

    Upea omistuskirjoitus, voi olla että minun pitäisi lukea nyt Katoamispiste uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain suosituksia Siekkisen lastenkirjoista, ehkä kokeilen, tai ainakin aloitan niillä. Jotain häneltä täytyy kokeilla. :)

      Omistuskirjoitus on upea, olin hymy naamalla pitkään kun sain sen. :)

      Poista
  2. Mukavaa, että luit ja pidit. Minun mielestäni Katoamispiste on parasta Haahtelaa, mutta luen itseni kirjailijan faniksi (teinhän joskus blogiini jopa Haahtela-bingonkin :D) ja pidän kuitenkin vielä enemmän Haahtelalle tavanomaisemmista kirjoista, kuten Elenasta ja Perhoskerääjästä. No, itse asiassa pidän kaikista lukemistani haahteloista. Odotan mielenkiinnolla, mitä mieltä sinä olet nyt varaamistasi kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahtela-bingo? Vau, olet Katja todellakin fani. :) Mutta et ole huonosti ollenkaan valinnut fanitettavaa, Haahtela vaikuttaa paitsi loistavalta kirjailijalta niin hurmaavalta mieheltä. ♥ Odotan noilta kirjoilta paljon.

      Poista
  3. Ooh, tapasit Joelin! Ihanaa. Minä olen lukenut vasta yhden Haahtelan (Elenan) jokin aika sitten ja aloitellut toista hänen teostaan, jonka laitoin vielä odottelemaan, kun tuli toinen kirja "päälle". Ja olen ihan in lööv vaikka en ole vasta kuin aloittelemasssa taivaltani herran seurassa. Uskomatonta. Minä, joka kammoksun suurimmaksi osaksi kotimaista kirjallisuutta. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä odotan kovasti että saan käsiini lisää, Haahtela on hurmaava kirjailija (ja mies :D). Niin, olenkin saanut sellaisen kuvan ettet lue kovin paljon kotimaista, mutta onneksi Haahtela sentään kolahtaa. :)

      Poista
  4. No niin, siitä se lähtee, Haahtela-lukijuus. Tulet olemaan ihan yhtä koukussa kuin aika moni muukin... ;) Minut mies on kietonut pikkusormensa ympärille jo aikoja sitten, ja jos olisi pakko valita vain yksi kirja maailmasta loppuelämäksi, olisi se minulle Haahtelan Tule risteykseen seitsemältä. Voi rakkaus! <3 Sitä kirjaa, Haahtelaa ja ylipäänsä hänen kaikkia kirjojaan kohtaan. Miten kukaan voi osata kirjoittaa niin?

    Ihanaa että pidit Katoamispisteestä. Se on hieno kirja, mutta niin ne ovat muutkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle oli tullut kirjastoon Haahtelan uusin, ihastuttavaa. <3 Olisiko se mys kirja minkä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Olen nimittäin miettinyt tätä kysymystä useaan otteeseen, että mikä olisi sellainen kirja. Mutta Katoamispistekin oli ihanasti kirjoitettu, odotan paljon että tulee sopiva väli ja luen jotain lisää häneltä. <3

      Poista
    2. Risteyksen ottaisin autiolle saarelle, kyllä. Ja tuota uuttakin rakastan. Pitäisi blogata siitä kun ehdin. Nyt pitää kirjoittaa ensin muutamasta muusta kotimaisesta... ;)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!