perjantai 8. maaliskuuta 2013

Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt sekä perjantai tarinointia kirjastosta.

Seljan tytöt
Rauha S. Virtanen















Pienen harkinnan jälkeen jatkan tosiaan nuortenkirja viikkoa vielä ensi viikon ajan, ja nyt olenkin kirjastossa lainaamassa annoksen lisää nuortenkirjallisuutta. Kirjastokäynnit kyllä piristävät mukavasti arkipäivää.

Seljan tytöt kirja on melkeinpä jo klassikko, ja itse ainakin enemmän pidän näistä ensimmäisestä ensimmäisestä osasta, joista siis Seljan tytöt on ensimmäinen. Muutapa en ole Rauha S. Virtaselta sitten lukenutkaan, pitäisi joskus ottaa ohjelmaan sekin. Seljan tyttöjen tarina on varmasti hyvin monelle jo tuttu, mutta kerrataan se vielä; sisaruksia on siis neljä, Virva, Kris, Dodo sekä ottotytär Margarita. Tyttöjen isä Rikhard pääsee tässä ensimmäisessä osassa sairaalasta, jossa on keuhkotaudin takia ollut. Rikhard pudottaa kirjan alussa varsinaisen pommin kertoessaan, että on menossa naimisiin sairaalassa tapaamansa sairaanhoitajan, Rea Meren kanssa. Tyttöjen äiti on kuollut kun he olivat lapsia, ja heidän on vaikea aluksi sulattaa uutta äitipuoltaan.

Seljan tytöissä on sellaista tietynlaista naiviuutta, ja juuri siitä näissä pidänkin. Ne ovat kilttejä, mukavia ja ihania luettavia. Ja niihin voi palata aina uudestaan! Kuuntelin pienenä c-kasetiltakin tätä, muistan vieläkin tietyt kohdat miten ne oli luettu ja äännetty, ja muistan lukijan äänen. Ilmeisesti on kuunneltu aika moneen kertaan... Hahmoista pidän eniten Virvasta, kirjallisuuden lahjakkuuden ja sen takia että hän on epävarma itsestään. Myös Dodosta saa uuden ulottuvuuden kun miettii näitä uusia Selja kirjoja ja sitä millainen hän niissä on.


****½

Sananen vielä perjantaistani. Ai niin, hyvää naistenpäivää ihanille lukijoilleni! Näin naistenpäivän kunniaksi pohdin tänään sitä, että minkä takia suurin osa kirjabloggaajista on naisia? En ole vielä löytänyt vastausta kysymykseeni, mutta jos te keksitte niin antakaa ihmeessä minullekin vastaus. :)

Lainaan tänään vähän rankempiakin nuortenkirjoja, esimerkkinä muutama:

Sapphire: Precious - harlemilaistytön tarina
Johanna Nillson: Älä usko, älä toivo, älä rakasta
Julia Bell: Ahmatti
Mikael Niemi: Aivot pellolle
Hanna-Marjut Marttila: Tulikirja

Eli noita on jossain vaiheessa odotettavissa käsittelyyn. Hyvää viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Selja-sarjan pari kertaa, aikuisena! Jostain syystä en lapsena törmännyt niihin lainkaan. Tykkäsin niistä. Virva oli minullekin läheisin hahmo.
    Terveisin Unna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kuuntelin vaan äänikirjoina lapsena niitä, kirjoina en tainnut lukea ollenkaan. Mutta noihin kirjoihin on kyllä aina mukava palata.

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!