tiistai 26. helmikuuta 2013

Haaste ja tunnustus!

Sain Anna J:ltä Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogista minua suuresti piristäneen tunnustuksen sekä haasteen. Tunnustus sekä haaste ovat periaatteessa erilliset, mutta seuraan Annan viitoittamaa tietä ja haastan samat henkilöt molempiin. Eli kiitos Annalle tästä. :)

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi


 Tässäpä minun kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni: 

1. Joskus on hyvä olla asioita jotka tuovat turvallisuuden tunnetta. Omia turvallisuuden tunnetta tuovia asioita ovat vanhempani, paras ystäväni, radio Suomipopin aamulypsy ja lastenohjelmat. Myös Simpsonit tuovat jollain tavalla turvallisuuden tunnetta, ja tietysti tietyt kirjat ja kirjailijat. Esimerkiksi kirjasarjat ovat sellainen asia, nyt halusin turvallisuutta ja otin käteeni Seppo Jokisen dekkarin. 

2. Kirjoitan itse runoja. Minulla on sekä tarinanopat, ja sanapussi. Olen kirjoittanut pienille lapuille sanapussiin mukavia sanoja, ja sieltä nostan pari sanaa kun haluan kirjoittaa runon. Ja niiden mukaan kirjoitan. 

3. Kirjoitan aina runoni riimeillä. Se tuo haastetta, ja riimit ovat mukavia. 

4.  Tänään on jännittävä päivä, tapaan kaimani, jonka kanssa olen sähköposteillut jo pitkään. Emme ole jostain kumman syystä tavanneet, vaikka hän asuu Joensuussa ja tapaaminen olisi ollut helppoa. Odotan tapaamista kovasti. :)

5. Olen aamu ihminen. Herään melkein aina aikaisin, ja laitan radion päälle. Sitten kömmin sohvan nurkkaan lukemaan. 

6. En lue koskaan kuin yhtä romaania yhtä aikaa. Nyt olen lisäksi lukemassa Kotiteollisuus.Com kirjaa, mutta se ei ole romaani joten sitä en laske. Runokirjoja voin myös lukea yhtä aikaa. 

7. Olen viimeisen puolen vuoden aikana vahvistunut ihmisenä enemmän kuin monen vuoden aikana yhteensä. Olen vahva!

8. Minusta on mukava miettiä mukavia sanoja. Esimerkiksi vompatti on erittäin mukava sana, mutta valitettavasti sitä ei voi käyttää kovin paljon. Harmistuttava on myös mukava, sitä onneksi voi käyttää. Myös mukkelis makkelis kolahti minulle eilen aika kovaa. 






Tunnustuksen sääntöihin kuuluu:  

- linkittää bloggaaja, jolta tunnustuksen sai



- valita viisi ihanaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa (ja kertoa se valituille jättämällä kommentti heidän blogiinsa)

- toivoa, että tunnustuksen saaneet laittavat tunnustuksen eteenpäin


Viisi ihanaa blogiani ovat: 

 Uppoa hetkeen
Aamuvirkku yksisarvinen 
 Pihin naisen elämää
Elegia 
Tarinoiden taikaa 

Kaikki nämä blogit ovat tämän tunnustuksen ansainneet, mukavaa että bloginne ovat olemassa. :)

5 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta! Se lämmittää mieltä :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja satunnaisia asioita! Minäkin juuri vähän aikaa sitten mietin turvallisuutta tuovia juttuja. Ne ovat tärkeitä. Nyt tulee mieleen ainakin kuuma kaakao. Ilmankos se on lempijuomani. :)

    Kiitos paljon haasteesta ja tunnustuksesta, ilahdutti kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että on ilahduttanut. :) Kuuma kaakao on kyllä yksi turvallisuus asia, se tuo paitsi turvallisuutta, myös hyvää mieltä. :)

      Poista
  3. Kiitos tunnustuksesta ja haasteesta, ne lämmittävät aina mieltä! :)

    Minullekin turvallisuuden tunnetta tuo lastenohjelmat (tai okei, ehkä niistä ainoastaan Muumit ja Disney-piirretyt) ja myös lastenkirjat. Varsinkin piristävät lapsuuden suosikit, joihin voi aina palata jos tuntuu että maailma on masentava paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumit on kyllä tosiaan sellainen asia josta saa turvallisuuden tunnetta, tänään juuri piristin aamuani katselemalla niitä. Ihastuttavaa kun aamuihin on saanut täytettä Muumien taas alettua. :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!