keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta.

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.

Niin, tarkoitushan oli tyrkätä tähän yhteyteen kuva. Minä kuitenkin olin sen verran myöhässä tämän asian kanssa, etten millään päässyt kirjastolle kuvailemaan - joten tässä siis kuvaton, kirjastojen puolesta puhuva bloggaus. Kun pääsen kirjastoon, otan kuvan ja päivitän sen bloggaukseeni. 

Kirjasto on minulle rakas paikka. Se on ollut rakas paikka jo pienestä pitäen, kun äiti vei minua ja siskoani usein kirjastoon. Se on turvallinen paikka, paikka johon voi aina mennä. Paikka, jossa voisi viettää aikaa tunteja. 

Vaikka kirjoitan paljon kirjoista, joita olen saanut arvostelukappaleina, käyn paljon kirjastossa. Tai no, paljon ja paljon. Käyn kirjastossa yleensä kerran kuukaudessa, suunnilleen, mutta lainaan ja palautan kerralla sitäkin enemmän. Varustaudun kirjastoreissulle hyvin, sillä teen varauksia etukäteen, että varmasti saan haluamani kirjat mukaani. Joensuussa varaaminen on ilmaista, ja varata saa kerralla kaksikymmentä kirjaa. Tuo lista on aina täynnä, kun menen kirjastoon. 

Joensuun pääkirjastossa minut tunnetaan. Nykyään varaukset saa noutaa itse, mutta silloin kun ne olivat kirjastohenkilökunnan takana, niin minun ei tarvinnut edes näyttää kirjastokorttiani ensin, kun kirjastonhoitajat jo osasivat hakea minun varauspinoani hyllystä. Mikä palvelu. <3

Kirjastoauto on minulle myös tuttu paikka. Edellisellä asuinpaikallani kirjastoauto kävi ihan vieressä, ja kävin siellä joka viikko. Kirjastoautosetä oli maailman paras, ja hän jopa soitti minulle, jos kirjastoauto ei jostain syystä päässyt kulkemaan. 

En voi kylliksi olla kiitollinen siitä, että meillä on niin hieno ja toimiva kirjastopalvelu. En usko, että tylsät tyypit edes hakeutuisivat kirjastoon töihin, sillä en ole ikinä tavannut tylyä kirjastotyöntekijää. Kirjarakkaus on asia joka yhdistää, ja kirjastohenkilökunnan takia on ihanaa jutella. 

<3 kirjastoille ja kirjastohenkilökunnalle. Miten tulisinkaan toimeen ilman!

13 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja sinulla tuntuu olevan paljon ihania kirjastokokemuksia. :) Kiitos, että olet mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos itsellesi järjestämisestä! Tempaus oli huippu <3 Ihania kirjastokokemuksia tosiaan riittää.

      Poista
  2. Mie kävin viime tipassa kuvauttamassa itseni maanantaina. Alun perin suunnittelin että olisin kuvauttanut itseni useamman kirjaston edessä, vuosien varrella kun on tullut käytyä monissa eri sivukirjastoissa, mutta en sitten ehtinyt kuin pääkirjaston eteen (tai taakse oikeammin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en millään ehtinyt enää kirjastolle, kun tuli aika blogata. :/ Mutta seuraavan kerran kun käyn, räpsäisen kuvan ja liitän tähän bloggaukseen. Olisi ihanaa ottaa kuva myös kirjastoauton kanssa, se kun on rakas paikka.

      Poista
  3. Voi! Minulta on jäänyt koko tempaus ohi. Hyvin olisi ehtinyt kuvankin napsasta kun kerta kirjastossa olin koko päivän (töissä :D). Kiitoksia näin tulevan kirjastoammattilaisen puolesta. Mahtavaa palvelua kyllä olet saanut omassa kirjastossasi!

    -Lilli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Lilli, sinäkin olet tuleva kirjastoammattilainen. Sinun täytyy olla huipputyyppi, sillä en tosiaan ole ikinä tavannut tylsää kirjastotyöntekijää! <3 Olen saanut mahtavaa palvelua, eikä mulla oikeastaan ole huonoa kirjastokokemusta, onneksi!

      Poista
    2. Huipputyypistä en tiedä, mutta toivottavasti minusta ei tylsää ainakaan tule! :D Yritys on ainakin kova ettei tulisi! Eiköhän seura viimeistään kuitenkin tee kaltaisekseen, kirjastolaiset ovat aikamoisia omituisten otusten kerholaisia ;) Onneksi

      Poista
    3. Totta, Lilli, kirjastolaiset ovat ihan omanlaista sakkiaan. Ihan huippua sakkia! <3

      Poista
  4. Kiva postaus ja tuttu kirjastoautosetä mainittu. :-) Odotan innolla kuvaasi.

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus ja tuttu kirjastoautosetä mainittu. :-) Odotan innolla kuvaasi.

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus ja tuttu kirjastoautosetä mainittu. :-) Odotan innolla kuvaasi.

    VastaaPoista
  7. Näkemistäni kuvista päätellen lainapinosi ovat todellakin kunnioitettavat, Krista! Ja niinhän se kirjastot pysyvät käytössä kun riittävästi lainataan. :)

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!