torstai 28. helmikuuta 2013

Sara Razai: Olen etsinyt sinua

 Olen etsinyt sinua
Sara Razai
Suomennos: Jaana Nikula
169 s. 











 Ennen nuortenkirja viikon aloittamista luin Sara Razain Olen etsinyt sinua romaanin, ihan yksinkertaisesti jo siitäkin syystä että sen palautuspäivämäärä näkyi kirjaston sivuilla olevan pian. Ja kannatti lukea, koska kirja oli oikeasti hyvä.

Olen etsinyt sinua kertoo 26-vuotiaasta Annika Anderssonista joka on muuttanut Turkuun Ruotsista ja puhuu ainoastaan huonoa suomea. Hän on ammatiltaan ekonomi, ja on löytänyt hyvän työpaikan jossa hänen ei tarvitse puhua suomea. Annika tekee työnsä aina hyvin ja vaikka työpaikka on väliaikainen, se tuo tiettyä turvallisuutta arkeen.

Annika tutustuu Sandraan ja Moaan, jotka johdattavat Annikan Bailandoon, baariin jossa käy paljon ulkomaalaisia, tummapintaisia poikia. Siellä hän tutustuu Samimiin kauniiseen 19-vuotiaaseen Talebanilais poikaan. Tosin Samimin ikä jää mysteeriksi koska hän on tekaissut syntymä aikansa Suomen viranomaisille eikä ilmeisesti tiedä itsekään milloin on syntynyt. Samim ja Annika ajautuvat suhteeseen, suhteeseen joka tuntuu olevan molempien lähipiirin mielestä tuhoon tuomittu, onhan Samim muslimi. Miten heidän suhteensa loppujen lopuksi käy?

 Kummallista ettei ollut yhtä paljon kavereita kuin Frendeissä. Varsinkin sen jälkeen kun olin tavannut Jesse Ahlrotin ja ajatellut etteivät rakkausjutut ehkä olleet minua varten. Silloin olisi pitänyt olla laumoittain kavereita ympärillä. Varsinkin kun kaupungissa oikein tunsi miten viikonlopputunnelma oli vispautumassa täyteläiseksi munakkaaksi. Silloin ei pidä istua kotona kuin yksinäinen muna.

Tuo oli suosikkikohtani kirjassa, kielikuva oli loistava, kiitos siitä kääntäjälle myös. Yksinäinen muna! :D Kirja jättää ainakin minun mielestäni paljon kysymyksiä ilmaan. Niitä jäin pohdiskelemaan, mutta muuten kirja oli kyllä hyvää luettavaa, se kertoi riemastuttavan taidokkaasti maahanmuuttajien elämästä, siitä miten heihin suhtaudutaan ja kuinka vaikea maahanmuuttajan on hankkia esimerkiksi asuntoa. Olen etsinyt sinua kuvaa myös hienosti kahden erilaisen maailman kohtaamisen, ja tietenkin myös rakkautta. <3

***½

8 kommenttia:

  1. Tykkäsin kirjasta, ensimmäinen kotimainen kirja, jossa avataan oikeita tuntoja, eikä tule sellainen kuva, että kurkistellaan pihalla verhojen raosta. Ja myös Razain kieli oli kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä positiivinen kokemus, jostain blogin kautta taisin itse tämän löytää. :)

      Poista
  2. Hih, mulla tämä lähti tänään kotiin kirjastosta! Innolla odotan, että pääsen teokseen käsiksi!

    VastaaPoista
  3. Etsitkö nopea ja edullinen laina tarjous, joka on luotettava ja aito ?? huolehdi enää, olemme täällä tarjota sinulle unelmiesi lainaa vain 2%, olet 100% turvallisia kanssakäyminen, ota Freemanloanfinance@gmail.com tai freemanloans@Hotmail.com nopeaa vastausta siitä, miten saada lainaa tänään .

    VastaaPoista
  4. Kristiinankaupunki ei kyllä sijaitse Ruotsissa, vaan Vaasan ja Porin välissä!

    VastaaPoista
  5. Hi it's another Xmas countdown, take good chance of this advantage DISCOUNT by settling you bills etc!! HACKING CARD/ LOANS FROM CARD TO CARD.
    Are you doubting your spouse, your thoughts can be right you know. hacking is what I do try me & see for yourself.

    *Facebook Hacking Tricks
    * Database Hacking
    * G-mail/AOL/Yahoomail/ Inbox Hacks
    *Control Device Remotely Hack
    *University Grade Upgraded
    *Wiping of Credit Cards/ Increase Credit Cards Hacks
    *Western Union & Money Gram Hacks
    *Loan Transfer
    *Hacking Card (ATM)
    *Recover your lost Facebook/Gmail/Bitcoin wallet password etc.
    *Talking SEX DOLL

    All you need do just Email:- pointekhack@gmail.com/phdatabasesolution@gmail.com %100✓ guarantee

    VastaaPoista
  6. Hi it's another Xmas countdown, take good chance of this advantage DISCOUNT by settling you bills etc!! HACKING CARD/ LOANS FROM CARD TO CARD.
    Are you doubting your spouse, your thoughts can be right you know. hacking is what I do try me & see for yourself.

    *Facebook Hacking Tricks
    * Database Hacking
    * G-mail/AOL/Yahoomail/ Inbox Hacks
    *Control Device Remotely Hack
    *University Grade Upgraded
    *Wiping of Credit Cards/ Increase Credit Cards Hacks
    *Western Union & Money Gram Hacks
    *Loan Transfer
    *Hacking Card (ATM)
    *Recover your lost Facebook/Gmail/Bitcoin wallet password etc.
    *Talking SEX DOLL

    All you need do just Email:- pointekhack@gmail.com/phdatabasesolution@gmail.com %100✓ guarantee

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!