Katja Petrovskaja: Ehkä Esther

Ehkä Esther 
Katja Petrovskaja
Suomentanut Ilona Nykyri
277 s. 
2015
Tammi








Arvostelukappale


Tammen Keltaisen kirjaston kirjoissa on vain joku sellainen taika, joka vetää puoleensa. Niihin kiinnittää katalogissa huomion aivan toisella tavalla kuin muihin kirjoihin, ja ainakin minä ajattelen niiden lähes poikkeuksetta olevan laadukasta kirjallisuutta. Enkä ole tainnut montaakaan kertaa joutua pettymään.

Katja Petrovskaja on syntynyt uknainalais-puolalaiseen sukuun, jossa historiaa riittää. Hän päättää ottaa selvää suvustaan, ja siitä, mitä matkan varrella on oikein tapahtunut. Ja ennen kaikkea - ketä hänen sukuunsa kuuluu. Ei ole jäljellä oikein ketään keltä asioita voisi kysyä, mutta onneksi on internet. Facebookin kautta löytää ihmisiä, jotka ehkä tietävät jotain enemmän, eBaysta löytyy vanhoja valokuvia, ja niin kirjailijan muistot alkavat hiljalleen täydentyä. Mitä tehdä silloin, kun haluaisi muistaa, mutta kuitenkin unohtaa?

Ehkä Esther ei ole mikään helppo kirja. Se kertoo suurimmalta osalta toisen maailmansodan aikaisesta elämästä, ja siitä, mitä juutalaisille silloin tapahtui. Kirja on siis täynnä mitä kauheimpia asioita, kaasukammioita ja kuolemaa, mutta se on silti kirja, jota ei halua jättää kesken. Vaikkei kirjassa ole odotettavissa mitään loppuhuipennusta, sen vain haluaa lukea. Haluaa vain tietää lisää.

Katja Petrovskajan tapa kirjoittaa, ja Ilona Nykyrin taitavasta kynästä tehty suomennos, ovat kumpikin loistavia. Niissä kummassakin hohtaa oma ääni, ääni joka antaa tälle suvullekin äänen. Se sitoo kirjan kasaan, kasaan joka on kaunis.

Ehkä Esther on Katja Petrovskajan esikoisteos. Hän on siis syntynyt puolalais-ukrainalaiseen sukuun, jota kirjassa nyt etsii. Hän kirjoittaa Saksaksi, koska on mennyt naimisiin saksalaisen miehen kanssa. Se tuntuu hänestä itsestään hieman hassultakin, kun ottaa huomion hänen sukunsa historian. Toivon todella, että tästä kirjailijasta kuultaisiin vielä, pian, sillä ihastuin kovasti hänen tapaansa kirjoittaa.

Ehkä Esther on raskaskin. Se on niin raskas, että se tuli painajaisina uniini, mutta koska kyseessä on merkittävä kirja, annan sen Petrovskajalle anteeksi. Kun lukee koko päivän kaasukammioista, ei kai ole ihmekään, että ne uniinkin tulevat. Minun on aina vaikeaa ajatella, että tämä on vain kirja, ei tämä ole totta. Ja nyt kirjasta pois vetäytyminen oli vielä vaikeampaa, koska kirjan tapahtumat ovat totta. Nämä ihmiset ovat oikeasti olleet olemassa.

Ehkä Esther on kirja, joka jää varmasti mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa. Ne, jotka ovat saaneet yliannostuksen toista maailmansotaa, teille en tätä kirjaa suosittele. Mutta te, jotka haluatte tarinan suvusta, tarinan etsimisestä, löytämisestä, taitavasti kirjoitetun tarinan - lukekaa Ehkä Esther!