maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tove Jansson: Kesäkirja

Kesäkirja
Tove Jansson
Suomentanut Kristiina Kivivuori
135 s.
1972 
WSOY








Oma kirjaostos


Kävin viikonloppuna kirjaostoksilla. Suomalaisessa kirjakaupassa on pokkaritarjous, kolme pokkaria viidellätoista eurolla. Netissä kävin kurkkimassa mitä valikoimiin kuuluu, ja olihan siellä niin hyviä kirjoja, että kirjakauppaan oli lähdettävä. Tähän vielä kuuluu se hyvä puoli, että minulla oli synttärilahjaksi saatu lahjakortti kirjakauppaan, joka on poltellut laukussa jo pidemmän aikaa. Kasan pokkareita mukaani haalin, tarkemmin sanottuna kuusi, ja voi miten hyviä kirjoja!

Tove Janssonin Kesäkirja oli yksi, jonka poimin kirjakaupassa heti käsiini. En nimittäin ole aiemmin lukenut Janssonilta muita kuin Muumeja, ja tietenkin rakastunut niihin. Kovasti näitä aikuisille suunnattuja kirjoja on kuitenkin kehuttu, joten nyt tuli hyvä tilaisuus tutustua Kesäkirjaankin.

Isä, isoäiti ja tytär Sophie viettävät kesää Suomenlahden saarella. Ennen kaikkea Kesäkirja onkin kertomus Sophien ja isoäidin rajattoman kauniista ystävyydestä, joka vain kasvaa kesän aikana, josta kirjassa kerrotaan. Kesäkirja kertoo ystävyydestä, Suomen kauniista kesästä, sen myrkyistä ja tyvenistä, ystävyydestä ja seikkailuista.

Kesäkirja olisi kuulunut lukea auringossa, mökillä, niin että pulahtaa uimaan siniseen veteen kirjan lukemisen välissä. Valitettavasti minulla ei tuohon ollut mahdollisuutta, eikä edes siihen, että olisin lukenut kirjaa aurinkoisella parvekkeella. Sillä kun luin Kesäkirjaa, satoi ja oli harmaata. Samanlaista, kuin on ollut läpi alkukesän.

Kesäkirja toi silti kesän luokseni. Se toi tunnelman siitä, mitä on kun aurinko paistaa kaikkein kirkkaimmin, ja mitä on, kun kesätuulet näyttävät voimansa ja myrsky nousee. Tove Jansson on niin huikea tunnelman tuoja, että lukija voi vain ihailla.

Ystävyys, joka on kesän lisäksi kirjan pääteema, on kaunista. Tulee omia mummoja ikävä, ja keskusteluja heidän kanssaan, kun lukee Sophien ja isoäidin tarinaa. Niin kuin kaikille ystävyksille, tulee heillekin riitoja, mutta kuten hyvien ystävien kuuluukin, riidat ratkaistaan pian, ja solmitan ystävyyden solmut yhä tiukemmin yhteen. Kirjaa lukiessa muistuu mieleen oma lapsuus, ja lapsen hetket omien isovanhempien kanssa.

Tove Jansson on ihana. Siitä ei pääse mihinkään. Hän on mahtava tarinankertoja, loistava henkilökuvailija, ja äärettömän hieno tunnelman luoja. Kesäkirjassa on niin monta tunnelmaa, ettei voi oikein kirjan kannet avatessaan kuvitella, että niin monta fiilistä mahtuisi sataankolmeenkymmeneenviiteen sivuun. Mutta niin vain mahtuu. Niin loistava on Tove Jansson.

16 kommenttia:

  1. Huh, tämä on niin upea ja hieno teos Tovelta! Tekisi melkein mieli lukea uudelleen tänä kesänä, kun viime kesänä luin ensimmäisen kerran. Katsotaan ehdinkö vai viekö uudet, vielä korkkaamattomat kirjat kokonaan mielenkiintoni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ihan totta. Tämä oli niin hieno <3 Onneksi löytyy nyt omasta hyllystä, niin voi lukea vaikka joka kesä :)

      Poista
  2. Tästä kirjasta olen tainnut lukea vain ihastuneita juttuja. :) Minulla tämä on vielä lukematta, mutta koetan ehtiä vielä loppukesästä tämän pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, toivottavasti aikaa löytyy tälle kirjalle, sillä en yhtään ihmettele että tähän on rakastuttu. Tove on niin ihana <3

      Poista
  3. Kesäkirja on ihana. :) Pitäisi hankkia se omaan hyllyyn, jotta voisi aina halutessaan palata Toven kesätunnelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämä on kyllä kirja joka kannattaa olla omassa hyllyssä. :)

      Poista
  4. Tämä on ihana kesäkirja :) Oikea hyvänmielen kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ihan totta, tästä tuli kyllä hyvälle mielelle <3

      Poista
  5. Onpa ihanaa, että tykästyit Kesäkirjaan. Se on vaan niin hieno kirja, johon mahtuu paljon - koko elämän kirjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, onneksi viimeinkin luin tämän, sillä todentotta ihastuin tähän. Ja tähän kirjaan tosiaan mahtuu niin paljon!

      Poista
  6. Kiitos tästä! Onko mitään ihanampaa maailmassa kuin mummot ja kesä <3 Tämä pitää kyllä varmaan jossain vaiheessa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, niinpä! Mummot ja kesä, onko parempaa kirjan aihetta <3 Kannattaa lukea, sillä tämä kyllä on ihana!

      Poista
  7. Minusta tuntuu, että en ole lukenut tätä. Tunnen Tove Janssonin maailman huonosti. Onkohan tuo pokkariale vieläkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, minullekin vasta Kesäkirjan myötä tuli tutuksi Toven muu tuotanto. Pokkariale taitaa kyllä vielä olla voimassa, että eikun ostoksille! :)

      Poista
  8. Ostin tämän samaisen kirjan viime keväänä itselleni ja lueskelin sen kahvin kera kevätaurinkoisella terassilla. Kirjan parasta antia on ehdottomasti juurikin tuo ihana anarkistimummo :D Vähän tuli Pikku Myy mieleen. Pitäisikin taas lukea niitä muumeja kesällä - ne on parhaita :)

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!