Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Yhden lapsen kansa
Mari Manninen
205 s. 
2016
Atena









Ostettu


Tarkennettakoon näin aluksi että sain kustantajalta arvostelukappaleen Yhden lapsen kansasta sähköisenä versiona mutta en voinut vastustaa painettua kirjaa kirjakaupassa käydessäni. Tuntui, että Yhden lapsen kansa olisi kirja jonka haluaisin omaan hyllyyni - enkä ajatellut väärin. Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut kirja on tärkeä, koskettva teos joka sukeltaa syvälle sieluun ja käy iholle.

Yhden lapsen kansan kirjoittaja Mari Manninen on haastatellut kirjaa varten aivan tavallisia kiinalaisperheitä. Keskeisenä teemana on kansakunnan yhden lapsen politiikka ja sen tuomat vaikeudet eikä perheiden tarinoita voi todellakaan kuivin silmin lukea. Perheiden tarinoissa ja koko kirjassa selkeänä viestinä on se, että 35-vuotinen väestöpoliittinen kokeilu on aiheuttanut Kiinassa kärsimystä - ja todella jättänyt ihmisiin jälkensä.

Jo alkusanat toivat kyyneleet silmiini. Vaikka olen lukenut yhden lapsen politiikasta ja sen vaikutuksista ennenkin, niin romaanin kuin tietokirjankin muodossa niin Mari Manninen kuvaa sitä kuitenkin jotenkin ainutlaatuisella tavalla, tavalla joka tuli minua lähelle. Johtuisiko se kenties siitä että kirjailija on suomalainen, hän pystyy sitä kautta tulemaan lähemmäs meitä suomalaisia? Joka tapauksessa voin sydämestäni sanoa: en voisi kuvitella parempaa Finlandia-voittajaa tietokirjojen osalta.

Yhden lapsen kansassa ilahduttaa myös se, miten se vaikeasta aiheesta huolimatta on kirjoitettu sujuvalla ja helppolukuisella tavalla, kuten Maijakin kirjoittaa blogissaan. Olisi ollut ehkä liikaa, jos raskaasta ja hirvittävän koskettavasta aiheesta kirjoitettu kirja olisi ollut liian haastavaa luettavaa. Mari Mannisen toimittajatausta kenties näkyy kirjasta, hän osaa kirjoittaa selkeästi, sujuvasti, tavalla jonka lukeminen on miellyttävää ja helppoa.

Voin sanoa että Yhden lapsen kansa jää mieleeni pitkäksi aikaa. Toivon todella että tämä kirja löytyy monesta lahjapaketista jouluaattona ja Mari Manninen herättelisi mahdollisimman monet lukijat ajattelemaan omalla, lempeällä tavallaan.