Tiina Martikainen
255 s.
2016
Myllylahti
Arvostelukappale kustantajalta
Lumista itsenäisyyspäivän aattoa Joensuusta - täällä se todella on luminen. Viime yön ja tämän päivän aikana lunta on tullut ainakin kaksikymmentä senttiä eivätkä aura-autot ole todellakaan vielä joka paikkaan ehtineet. Tämä aamu alkoikin kahlatessa lähestulkoon umpihangessa Perheentalolle joten nyt on ihanaa olla sisällä lämpimässä - kirjojen kanssa.
Talvi on myös Tiina Martikaisen toisessa dekkarissa Jäätyneet kasvot. Talvisena yönä Karjalohjalta löydetään ruumis, omakohtitalon ulkoaltaalta. Aviomiehen mukaan vaimo oli ollut menossa kastautumaan altaalle. Tiina Martikaisen edellisestä dekkarista, Kasvot pinnan alla, tuttu Hanna Vainio saa siis jälleen tutkittavaa kun hänet kutsutaan paikalle - tietenkin poliisikoiransa Riinan kanssa. Aluksi Hanna pohtii miksi lohduttomaan tilanteeseen johtanut kaatuminen tuo poliisin paikalle, mutta huomaa pian ettei tapaus olekaan aivan niin yksinkertainen miltä aluksi näytti. Tutkinta etenee ja mutkia tulee matkaan yksi jos toinenkin...
Tiina Martikaisen ensimmäinen dekkari, Kasvot pinnan alla, viehätti minua kovasti. Pidän aina kun dekkarissa on jonkinlainen tuore ote ja Martikaisella sellainen on. En ole nimittäin ennen lukenut että dekkarissa olisi keskeisessä osassa poliisi jonka mukana kulkee myös poliisikoira - tämä viehättää Martikaisen dekkareissa minua kovasti. Kiinnitin huomiota jo Martikaisen ensimmäistä dekkaria lukiessani siihen miten hienosti hän kuvaa poliisin ja poliisikoiran välistä työtä - hän on ilmiselvästi paneutunut aiheeseen, sillä Hannan ja Riinan yhteistyö on samaan aikaan saumatonta ja jollain tapaa aitoa. Riina ei jää huomiotta myöskään Jäätyneissä kasvoissa, vaan Hannan ja Riinan yhteistyö jatkuu samalla tavalla saumattomana ja hienona - joskin heitä vastaan tulee eräs keikka joka on muuttaa heidän koko elämänsä.
Jäätyneet kasvot on siinäkin mielessä hieno dekkari, että siinä mennään hieman syvemmälle Hannan persoonassa ja elämässä. Kasvot pinnan alla oli hyvä dekkari, mutta kovin syvälle se ei Hannassa päässyt - tosin se ei mielestäni olekaan yksittäisen dekkarin tarkoitus. Nyt, sarjan toisen osan myötä, pääsin hieman syvemmälle Hannan elämässä, ja ilahduin kovasti huomatessani pitäväni hahmosta yhä enemmän. Hannassa on jotain aitoa ja lempeää, esimerkiksi hänen ja hänen tyttärensä suhde on mutkattoman ja aidon tuntuinen.
Varsinainen dekkarijuoni Jäätyneissä kasvoissa on ihailtava. Ulla kuvaileekin Martikaisen toista dekkaria älykkääksi, jota se todella on. Vaikka Jäätyneet kasvot alkaa rauhallisesti se kuitenkin kasvaa ja kasvaa, toi eteeni sellaisia koukkuja ja mutkia etten olisi voinut kuvitellakaan. Kuitenkaan kyseessä ei ole kovin väkivaltainen dekkari, vaan juuri sopivan älykäs mutta silti omalla tavallaan viihdyttävä lukunautinto. Pidin Martikaisesta jo ensimmäisen dekkarin perusteella, nyt olen vielä enemmän ihastuksissani.
Tiina Martikaisella on kasassa hyvät elementit rakentaa hieno dekkarisarja - toivonkin saavani lukea pian jatkoa!
Suuret kiitokset, Krista, positiivisesta palautteestasi. Mukavaa, että olet pitänyt molemmista kirjoistani :) Wow. Seikkaperäinen ja yksityiskohtainen palautteesi ilahdutti ja kertoi minulle sen, että olen onnistunut sellaisissa asioissa, joita itsekin pidän dekkarissani tärkeinä ;) Hienoa, että lukijalle välittyi tunne, että poliisin ja poliisikoiran yhteistyö oli aitoa, että olin perehtynyt asiaan. Oli arvokasta tietoa, että olin myös onnistunut syventämään Hannan persoonaa. Oivallisesti olit vertaillut kahta dekkariani keskenään! Tästä on hyvä jatkaa, sain paljon iloa ja uskoa siihen, että kyllä se kolmaskin kannattaa kirjoittaa! ;) Mukavaa joulunaikaa, Terveisin Tiina Martikainen
VastaaPoista