tiistai 20. joulukuuta 2016

Elena Mady: Varjo

Varjo (Body Jumper #2)
Elena Mady
264 s. 
2016
WSOY









Arvostelukappale kustantajalta



Vuosi sitten Elena Mady tutustutti minut Vaihdokkaassa Alexiin, hyppääjään, joka herää eräänä aamuna vieraasta kehosta. Mady vakuutti minut Vaihdokkaalla ja jätti odottamaan innolla sarjan seuraavaa osaa eikä Varjo todellakaan pettänyt. Päinvastoin, se oli jopa parempi kuin sarjan ensimmäinen osa.

Varjo jatkaa siis Alexin tarinaa, joka ei ole yhtä ruusuilla tanssimista. Vasta sarjamurhaajan kynsistä selvinneenä ei pelkkä naapurin hakkerin syli lohduta vaan hänen täytyisi myös pitää pystyssä perimäänsä yritystä. Ei helppo homma, varsinkaan kun hyppääjänä hänellä ei oikeasti ole energiateknologiasta juuri mitään tietoa! Alexin yrittäessä selvittää omaa menneisyyttään, tuntuu sieltä paljastuvan varjo jos toinenkin. Uhkaa on joka puolella, joten Alex joutuu miettimään onko lähteminen ainoa tapa selvitä.

Vaikka pidin kovasti Vaihdokkaasta on Varjo kuitenkin monelta kannalta katsottuna niin paljon enemmän. Sarjan toisessa osassa mennään syvemmälle Alexiin, selvitellään hänen taustojaan ja samalla opin tuntemaan hieman tätä hyppääjää paremmin. Vaihdokkassa paneuduttiin ehkä hieman enemmän tähän ihmiseen jonka maailmaan Alex on hypännyt - nyt mennään enemmän menneeseen.

Samalla Mady menee Varjossa muutenkin syvemmälle. Pidin kovasti siitä miten Varjossa on läsnä hitunen yhteiskuntakriittisyyttä ja pohdintaa tämän päivän maailmasta. Nuo asiat tulevat sujuvasti Alexin kautta, hänen suullaan puhuttuna eikä sitä tyrkytetä lukijalle. Ihastuin tähän puoleen kirjasta ehkä sen vuoksi, että Body Jumper -sarja on suunnattu nimenomaan nuorille aikuisille - jospa Madyn kirjaan tuoma yhteiskunnallisuus sekä ajatukset maailmasta herättäisivät kirjan lukijatkin ajattelemaan noita asioita.

Elena Madyn tyyli sopii hyvin nuorten aikuisten kirjaan. Se on kevyehkö, ihastuttavan lennokas ja vauhdikas. Tähän saakka Body jumper - sarjassa on minun silmiini ollut kansainvälistä meininkiä - aihe ja Madyn tyyli sopisivat luettavaksi minkä tahansa maan nuorille aikuisille. Alex ja toverit maailmalle, tuumii lukutoukka!

1 kommentti:

  1. Bluehost is ultimately one of the best website hosting company with plans for any hosting requirements.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!