Steven Rowley: Lily ja mustekala

Lily ja mustekala
Steven Rowley
Suomentanut Sari Karhulahti
351 s. 
2016
Bazar








Arvostelukappale kustantajalta


Vähän aikaa sitten olin aistivinani ilmassa pientä lukujumin poikasta. Aloitin kahta, kovasti kehuttua kirjaa joita pidin itselleni "takuuvarmoina", kirjoina joista varmasti pitäisin. Mutta ei, kumpikaan ei lähtenyt vetämään. Lupasin itselleni etten hylkää kumpaakaan kirjoista vaan jätän ne odottamaan parempaa hetkeä - ja mietin epätoivoissani, mitä tekisin. Lukematta en osaa olla, joten tarvitsin jonkin kirjan ikään kuin lääkkeeksi. Ja kas, hyllystäni löytyi Lily ja mustekala. Kirja, joka oli odottamassa "pahaa päivää", koska aavistelin etukäteen sen olevan hyvän mielen kirja.

Mäyräkoira Lilyn ja hänen isäntänsä Tedin ystävyys on jotain sellaista joka ei voi olla tuomatta lukijalle hyvää mieltä. Ihmiset jotka ovat joskus omistaneet lemmikin, tietävät millainen yhteys vaikkapa koiran ja ihmisen välille voi tulla - se on mahtavaa. Lilyn ja Tedin välilläkin vallitsee syvä ystävyys, joka on Tedille onni. Hänen uransa ei ole ottanut tulta alleen ja ihmissuhderintamallakaan ei pyyhi hyvin. Onneksi hänellä on kuitenkin Lily, mäyräkoira jonka kanssa käydä syvällisiä keskusteluja, katsoa elokuvia ja pelata Monopolya. Ja sitten. Lilyn otsasta löytyy pieni mustekala jonka suunnitelmissa ei ole päästää irti. Mutta ei aio Tedkään luopua ystävästään, joten taistelu on alkanut.

Lily ja mustekala vei lukujumini historiaan heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Luulen että te, lukijani, tiedätte tunteen kun heti kirjan ensimmäiset sivut vakuuttavat että tästä tulen nauttimaan, tästä kirjasta pidän. Minulle kävi niin Lilyn ja mustekalan kanssa.

Samaan aikaan kun Steven Rowleyn kertoma tarina Lilystä ja Tedistä viihdyttää, se on myös syvällinen tarina ihmisen ja koiran välisestä ystävyydestä. Luulen että jokainen, joka on joskus omistanut koiran tai ylipäätään jonkin lemmikin jonka kanssa hänelle on syntynyt ystävyyssuhde - he ymmärtävät Lilyn ja Tedin ystävyyden. Hyvä on, ehkei kovin moni koiran omistaja pelaa koiransa kanssa Monopolya, mutta kirjan ajatuksen ymmärtävät varmasti monet. Sen, mitä ihmisen ja lemmikin välinen ystävyys voi olla.

Lukiessani kirjaa naurahtelin ääneen useamman kerran - mutta sain myös pyyhkiä liikutuksen kyyneliä. Sillä mitä pidemmälle Lilyn ja Tedin tarina etenee, sitä liikuttavammaksi ja syvällisemmäksi kirja käy. Minäkin olen joutunut luopumaan koirasta ja mieleen tulivat elävästi viimeiset hetket ja se kaipaus mikä jäi jäljelle. Ymmärsin Tediä, ymmärsin ettei hän halua luopua Lilystä ja on valmis taistelemaan mustekalaa vastaan.

Lily ja mustekala on siis monelta kannalta katsottuna hyvä kirja. Se on viihdyttävä, ihanalla tavalla hauska romaani - ollen samaan aikaan myös syvällinen ja liikuttava. Ennen kaikkea se on hyvänmielen kirja, joka tuo väistämättä hymyn huulille myös sellaisena päivänä kun mikään muu ei hymyilytä. Ja kyllä - onhan tämä melkein pakollista luettavaa jokaiselle koiraihmiselle.