Julian Barnes
Suomentanut Kersti Juva
155 s.
2011
Jostain syystä ainakaan omassa bloggerissani ei kuvien laittaminen toimi, joten joudun nyt jättämään tämän postauksen ilman kuvaa. Mutta jos tämän kirjan kansi ei ole jollekin tuttu, niin se löytyy kyllä googlesta. Se ei ole mikään ihmeellinen, kauempaa katsottuna varsinkaan, läheltä huomaa pieniä, ovatkohan ne nyt voikukan, siemeniä lentelemässä ilmassa.
Kirja menestyi kirjabloggaajien Globalia 2012 kisassa, tuntuu ihan hirveältä sanoa mutta minä en henkilökohtaisesti ymmärrä millä perustein. Ehkä joku syttyy tähän enemmän, makuasioista ei voi kiistellä, niistä voi vain väitellä rakentavasti. Itse sytyin kirjaan vasta ihan lopussa. Kirjaa onkin monissa blogeissa suorastaan suitsutettu.
Kirjan kertojana toimii Anthony Webster, jota Tonyksi kutsutaan. Ensimmäinen osa kertoo Tonyn nuoruudesta, jota hän muistelee. Siinä kerrotaan kolmesta kaveruksesta, joista Adrian muodostuu Tonylle tärkeimmäksi. Ensimmäisessä osassa, niin kuin myös toisessakin, kerrotaan myös Veronicasta, Tonyn ensimmäisestä tyttöystävästä keskittyen paljon Tonyn vierailuun Veronican vanhempien luona.
Kirjan toinen osa on erilainen. Siinä mennään enemmän jännityksen puolelle, kun Tony saa tietää saavansa mystisen perinnön Veronican äidiltä, josta siis erosi jo kouluaikoina. Minkä takia perintö on saatu, ja mitä kuuluu Veronican elämään nyt?
Kaikista niistä suitsutuksista huolimatta minä en vain syttynyt. Ja se oli suuri pettymys ehkä juuri siitä syystä että odotin tältä kirjalta ihan hirvittävän paljon - ehkä juuri siksi petyinkin niin paljon. Odotti paljon ja kun sitten ei saa oikein otetta mistään, joutuu palailemaan kirjassa takaisin päin eikä saa oikeaa fiilistä lukemiseen, niin putoaa rankemmin kuin jos ei olisi odottanut mitään.
Vasta ihan lopussa sytyi. Siis ihan vasta parikymmentä sivua ennen loppua. Silloin alkoi juoni muuttua jotenkin kiinnostavasti ja sellaiseksi että se veti mukanaan täysin. Jäin miettimään vahvasti että oliko jotenkin kyse lukufiiliksestä etten pitänyt? Pitäisinkö jos lukisin tämän jollain muulla fiiliksellä? Tosin tämä olo mikä kirjasta jäi, ei kyllä houkuttele tarttumaan toista kertaa kirjaan.
++½
Tätä kirjoittaessani katson Voice of Finlandia. Seuraan paljon musiikkiohjelmia, VoF:n lisäksi American Idolia. Voice of Finland on mielestäni mahtava ohjelma, siinä ei lytätä täysin ketään, annetaan ehkä vähän rakentavaa kritiikkiä mutta pääasiallinen tarkoitus on löytää jokaisesta esityksestä jotain hyvää.Oman suosikkini löysin heti ensimmäisessä lähetyksessä. Se on Antti Railio. Iso, pitkätukkainen ja iso ääninen hevimies Seinäjoelta. Siinä mies ja ääni kohtaavat, iso mies ja iso ääni, upeaa. Tähän asti mies on laulanut rokkia ja heviä, mutta tänään meno muuttui. Olen sitä mieltä että mies niittasi voittonsa vetäisemällä Leif Wagnerin Romanssin. Minulta valuivat kyyneleet silmistä kun Railio lauloi tunteella, niin tunteella.
Toivon sydämestäni että Antti voittaa koko kisan.
Oi Krista, tämä kirja oli minulla yli sadan kirjan joukosta viime vuonna toiseksi paras;) Sille ei vain voi mitään, että meillä kaikilla ei voi olla, eikä tarvitse olla sama kirjamaku. Se, miksi Barnes oli niin paljon minulle löytyy tietty arviostani. Aion lukea häneltä jatkossa kaiken.
VastaaPoistaTuli mieleeni, että voisit pitää kahdesta kuuman ryhmän kirjastani ja ne ovat Linn Ulmannin Aaarteemme kallis ja Herman Kochin Illallinen. Olisi jännä kuulla, mitä olet niistä mieltä...
Täytyy käydä lukaisemassa tuo sinun arviosi, luin muutamia tänään mutta ei sattunut sinun vielä silmään. Jännä lukea muiden mielipiteitä, jotka ovat muuten melkein poikkeuksetta olleet aika haltioituneita. :)
PoistaAarteemme kallis on mulle vieras kirja, mutta Illallisen olen kerran lukenut, mutta se on kyllä tulossa blogiinikin. Nimittäin ostin sen juuri pokkarina, joten lukuvuorossa kunhan ennätän omiin kirjoihin taas vaihteeksi.