Kirsti Ellilä: Iiris

Iiris
Kirsti Ellilä
200 s.
2006
Karisto





 Hei täältä muuttopuuhien keskeltä! Elämässäni tapahtuu pieni mutta merkittävä muutos, muutan, en pitkälle mutta muutan kuitenkin. Viime päivät ovat menneet tavaroita kannellessa ja siivotessa, tänään sain viimeinkin kuljetettua viimeiset tavarat. Rankkaa on ollut, sen myönnän, enkä ole edes ehtinyt lukea niin paljon kuin olisin halunnut. Mutta sainpahan kuitenkin loppuun Kirsti Ellilän nuortenkirjan, Iiriksen.

Iiris kertoo Viirusta, yläaste ikäisestä tytöstä joka uskoo olevansa vaihdokas. Hän uskoo että hän on oikeasti maahisten lapsi. Viirulla ei ole ystäviä, eikä hän juuri puhu koulussa kenenkään kanssa. Sitten hänen luokalleen tulee uusi oppilas, Iiris. Iiristä ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta, hän on kaunis ja eläväinen. Jostain syystä Iiris huomaa Viirun ja Pilvin, kaksi luokan luuseria, ja haluaa ystävystyä näiden kanssa. Huomaamattaan Viiru alkaa avautua Iirikselle, niistäkin asioista joista ei ole puhunut kenellekään.

Iiris kuuluu Siskodisko-kirjasarjaan, joita luen ihan mielelläni mutta joista minulla ei ikinä tunnu olevan hirveästi sanottavaa. Iiriksessä kuitenkin on vähän syvällisempi ote, juuri nuo maahiset ja tarinat joita Viiru itselleen kertoo. Ja saatoin ymmärtää toki väärin, mutta minusta tuntui että Viirulla jopa oli tunteita Iiristä kohtaan. Tästä saatan olla väärässä, ja jos olen niin anteeksi annettakoon se minulle, se oli vain minun käsitykseni.

Henkilöistä minulle muodostui mieleisimmäksi Pilvi. Toinen luusereista, joista Iiris kiinnostuu. Pilvi on ylipainoinen, ja syrjitty, mutta kun Viirukin tutustuu häneen paremmin niin hän huomaa että Pilvillä on erinomainen huumorintaju ja... no pisti vähän ärsyttämään suoraan sanoen, kun kirjassa oli kuvailtu "ohoh, hän olikin IHMINEN läskiensä takana" tyylisesti Viirun mietteitä. 

Ehkä tämä kirja ei enää minun ikäisilleni niinkään sovellu, mutta se ei toki ole tarkoituskaan. Kirsti Ellillä on kuitenkin taitava tarinankertoja, joka tuo oman lisänsä tähän kirjaan.

+++

Vielä sananen musiikista. Olen tänään kuunnellut Samae Koskista, hänellä on ihana kappale, Spoon River. Se on rakkauslaulu, menevä sellainen jossa puhutaan myös lukemisesta. Voi että olisin onnellinen jos joku jonakin päivänä omistaisi tuon kappaleen minulle!