torstai 8. syyskuuta 2016

Kauko Röyhkä: Lapinpoika

Lapinpoika
Kauko Röyhkä
367 s. 
2016
Like









Arvostelukappale kustantajalta


Tänään on tärkeä päivä. Nimittäin, tänään 8.9. vietetään lukutaidon päivää - joka on meille kaikille lukutoukille päivä jolloin on hyvä nostaa kirja sen kunniaksi että osaamme lukea. Se ei tässä maailmassa ole mikään itsestäänselvyys, vaikka se itselle saattaa joskus siltä tuntua. Nautitaan siis erityisesti tänään kirjoista ja lukemisesta!

Lukemisesta nautin myös lukiessani Kauko Röyhkän uutta romaania Lapinpoika. Suhtauduin kirjaan hieman varauksella, sillä ystäväni jota voisin kutsua luottolukijakseni, ei ollut pitänyt kirjasta. Lapinpoikaa lukiessani sain kuitenkin huomata että vaikka kirjamaku muuten olisi kuinka yhtenevä, niin kyllä niitä eroavaisuuksiakin kuitenkin tulee.

Lapinpoika alkaa pohjoisesta, vuodesta 1973. Se kertoo Simosta joka asuu erakkoenonsa hoivissa hiljaisessa pitäjässä - eläen aika surullista elämää. Eräänä aamuna kaikki muuttuu. Kylään saapuu kolme hippityttöä Helsingistä ja Simo voittaa itsensä kun lähtee tervehtimään heitä. Se saakin hänen elämänsä muuttumaan peruuttamattomalla tavalla.

Vaikka ihailen Kauko Röyhkää muusikkona ja kirjailijana tavattoman paljon, en voi silti sanoa että olisin pitänyt kaikista hänen kirjoistaan. Hänen tuotannostaan kuitenkin löytyy kirjoja jotka olen lukenut useamman kerran ja yksi niistä on Miss Farkku-Suomi. Kirjasta tehty elokuvakin miellytti, siihen on saatu samanlaista henkeä minkä koin kirjaa lukiessani. Siksi olikin ilo huomata että Lapinpojassa on jotain samaa kuin esimerkiksi Miss Farkku-Suomessa ja Röyhkän edellisessä kirjassa Poika Mancini - siinä siis on jotain sellaista josta pidin kovasti.

En osaa eritellä tarkemmin mitkä ovat nuo yhdistävät tekijät. Luulen kuitenkin että vahvimpana minulle tuli mieleen kirjan henki, se minkä Röyhkä on muutamaan viime kirjaansa saanut. Juuri sellainen henki, johon minä olen ihastunut. Hyvä herra kirjailija, nyt olet minun silmiini juuri oikealla tiellä - minä arvostan!

Isoin asia Lapinpojassa on tietysti Simo. Ihana, sympaattinen Simo. Simo saa varmasti monen lukijan sympatiat heti kirjan alussa, hänen eläessä hieman surullista elämää erakkoenonsa kanssa, yksin pienessä pitäjässä metsän keskellä. Se, miten tarina jatkuu - no, sympatiani pysyivät edelleen hänen puolellaan, vaikka tarina saikin erilaiset ulottuvuudet.

Lapinpoika on hieno kasvutarina. Se, kun sain seurata Simon kasvua aikuiseksi ja sitä kuinka hän joutuu tekemään elämässä valintoja jotka eivät todellakaan ole helppoja. Se miten hän koki ikävää, rakastui ja menetti. Röyhkän kirjassa on suuria aiheita ja suuria tunteita, mutta koko kirjan mukana seuraa rakkaus ja kaipaus. Monelle meistä tuttuja tunteita, joten Simon tunteiden seuraaminen ja mukana eläminen on helppoa.

Mikään rakkaustarina Lapinpoika ei silti ole, vaan se on hieno kertomus eräästä lapinpojasta jonka elämä yhtäkkiä muuttuu. Eihän kukaan meistä voi tietää minä päivänä kohtalo on koputtamassa oveen, että huhuu, nyt asiat muuttuvat, joten Röyhkä herättää lukijaa myös miettimään. Lapinpojassa on röyhkämäinen tyyli, tuttu ja mahtava, joka itsessään tekee tästä hienon teoksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!