Tuija Lehtinen: Väärä vainaja

Väärä vainaja (Erja Revon tutkimuksia)
Tuija Lehtinen
218 s. 
2016
CrimeTime









Arvostelukappale kustantajalta


Olen aiemminkin Lehtisen kirjoista kirjoittaessani todennut hänen olevan minulle The Kirjailija. Sellainen kirjailija jonka kirjoja olen lukenut aivan nuoresta saakka, palannut esimerkiksi Mirkka -sarjaan uudelleen ja uudelleen, ahminut jokaisen häneltä ilmestyvän kirjan vähintään kerran. Ja ihastunut jokaiseen. Kyllä, täällä kirjoittaa Fanityttö-86.

En varmaankaan ollut ainoa jolle oli yllätys huomata että Tuija Lehtiseltä on ilmestymässä dekkari. Hän kirjoittanut tähän asti nuortenkirjoja sekä aikuisille suunnattua viihdekirjallisuutta ja minä olin ainakin todella iloisesti yllättynyt huomatessaan Lehtisen tekevän uuden aluevaltauksen. Ja kyllä, Väärä vainaja ampaisi heti lukupinon kärkeen kun hain kirjan postista.

Väärä vainaja aloittaa uuden dekkarisarjan, Erja Revon tutkimuksia. Sarjan päähenkilö on juuri lopettanut pitkän poliisiuransa ja toivoo jossain vaiheessa pääsevänsä pitkälle moottoripyöräreissulle Keski-Eurooppaan. Repo on räväkkä nainen joka ei osaa jäädä vain pyörittelemään peukaloitaan eläkkeelläkään ja sattuma puuttuu peliin. Erja selvittelee asioita siivotessaan äitinsä kuolinpesää ja on yhtäkkiä varma että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. Missä kummitäti Outi Liinoja on ja kuka ihme on haudattu hänen sijastaan? Outi on myös lupaillut Erjalle perintöä, joten minne sekin on huvennut? Entisenä poliisina hän kiinnostuu tapauksesta ja joutuu huomaamaan ettei rikoksen selvittäminen ole kovin helppoa ilman virkamerkkiä.

Lukutoukan ikisuosikki ei petä dekkarissakaan. Väärän vainajan aloittaminen kieltämättä hieman jännitti - sopiiko Lehtisen tyyli dekkariin? Sopihan se. Vaikka Väärä vainaja on täysin puhdasverinen dekkari on siinä kuitenkin monenlaisia ihmissuhdekoukeroita, jotka tosin kaikki kuuluvat tavalla tai toisella rikoksen selvittämiseen. Jollain tapaa minulle tuli kirjasta mieleen toisen suosikkini Outi Pakkanen, mutta ei kuitenkaan. Väärässä vainajassa on ihmissuhdesolmuja ja kuvioita mutta se on silti aavistuksen enemmän puhdas dekkari kuin Pakkasen kirjat - joista uusin onneksi odottaa minua sohvan kulmalla.

Lehtisen kirjoja lukeneet osaavat varmasti odottaa Väärältä vainajalta myös huumoria. Niin odotin minäkin ja sitä sainkin. Huumori dekkarissa on mielestäni ihan hemmetin hyvä asia, sillä kaikkien rikoksien ja muiden pahuuksien keskellä on ihanaa saada nauraa. Sitten kun jonkun dekkaristin huumori kolahtaa niin tiedän lukevani tuota kirjailijaa jatkossakin. Lehtisen huumorin tiesin kolahtavan, ja kyllä, Väärä vainajakin nauratti. 

Lehtinen kuitenkin on tottunut kuvaamaan ihmissuhdekuvioita ja ihmisiä niin nuorten- kuin aikuistenkirjoissaan, että minä ainakin sain kaikkein suurimman ilon hienoista henkilöhahmoista. Esimerkiksi Erja Repo. Aluksi häntä voisi luulla ihan kovikseksi, mutta alta paljastuu pikku hiljaa pehmeyttä. Sivuhenkilöissäkin on hienoja tyyppejä ja toivon että esimerkiksi Revon entiset poliisikollegat näyttäytyisivät sarjassa jatkossakin.

Ei Väärä vainaja mikään väkivaltainen ja julma dekkari ole, mutta sit tuskin kukaan Lehtiseltä odottikaan. Kirjassa on ennen kaikkea mahtavat henkilöt ja koukuttava juoni. Sellainen kirja Väärä vainaja oli että minä jäin koukkuun tähän sarjaan. Ja nyt jo odotan seuraavaa osaa.