Emma Cline
Suomentanut Kaijamari Sivill
298 s.
2016
Otava
Arvostelukappale kustantajalta
Tytöt on kirja joka on jo heti ilmestymisensä jälkeen aiheuttanut melkoisesti puhetta ainakin kirjablogeissa. Kirjaan on rakastuttu mutta löytyy myös monia joiden odotuksia Tytöt ei ole täyttänyt. Tytöt oli minulle, kuten monelle muullekin, yksi syksyn odotetuimpia käännösromaaneja ja olihan se otettava lukuun lähestulkoon heti kun kirja postiluukusta kolahti. Emma Cline täytti minun odotukseni, sillä kuten Lena Dunhamia kannessa lainataan, Tytöt särki myös minun sydämeni.
Tytöissä eletään vuotta 1969, hippiliikkeen ja vapaan seksin aikaa. Paikkana on Kalifornia ja päähenkilönä 14-vuotias Evie. Evie potee maailmantuskaa joka on monelle teiniajoilta hyvin tuttu tunne. Eviellä maailmantuska on väkevimmillään, vanhemmat ovat eroamassa ja hän on juuri riitautunut parhaan ystävänsä kanssa. Juuri sopivasti elämään astelee muutamaa vuotta vanhempi Suzanne, jonka matkassa Evie kulkeutuu kommuuniin jossa johtoa pitää karismaattinen Russel. Kommuunin löytäminen tuntuu Evien mielestä kaiken kaikkiaan mahtavalta asialta, mutta onkohan sittenkään noin...
Kyllä, jossain mielessä Tytöt särki sydämeni. Se on psykologisesti ovela ja merkittävä teos joka varmasti jättää jälkensä minun mieleeni - enkä liene ainoa. Emma Cline kirjoittaa tavalla joka tekee kirjan kolmestasadasta sivusta paljon suuremman teoksen ja kansien sulkemisen jälkeen tuntui kuin olisin lukenut lähestulkoon tiiliskiven paksuisen kirjan. Tämä ei johtunut siitä että olisin pitkästynyt kirjan kanssa, ehei, mutta jotenkin tuntui että teoksessa käsiteltiin niin suuria aiheita etteivät ne olisi mahtuneet tähän sivumäärään.
Mutta kuitenkin. Tytöt ei räjäyttänyt täydellisesti tajuntaani, eikä sydämeni särkynyt kappaleiksi. Särön Evien tarina jätti sydämeeni ja pysyvän jäljen mieleeni, enkä varmasti tule unohtamaan Evietä pitkään aikaan. Cline kertoo tarinaa hienolla tavalla ja Kaisumari Sivillin käännös ansaitsee sekin kiitokset, mutta oliko Tytöt minullekaan niin tajunnanräjäyttävä kirja kuin olin sen odottanut olevan? Ei se ehkä ollut. Pidin Tytöistä, mutta en rakastunut palavasti.
Emma Clinen ajankuva on todella hienoa ja se, miten hän kuvaa teini-ikäisen tytön mieltä ja elämää ihastutti kovasti. Voin siis helposti suositella Tyttöjä sanoen sitä merkittäväksi ja jollain tapaa pysäyttäväksi romaaniksi teini-iästä, tyttönä olemisesta ja sen vaikeudesta - joskin Tytöt on vielä paljo enemmän. Jokin jäi kuitenkin minun kohdallani puuttumaan siitä että sydämeni olisi särähtänyt palasiksi ja mieleni räjähtänyt - mutta eivät kaikki romaanit voikaan tehdä sitä. Olen tyytyväinen tähänkin.
Cline kirjoittaa kyllä hyvin - eli tulevaisuudelta voi odottaa paljon. Omasta teini-iästä on kai kulunut liikaa, kun Tytöt ei ollut minun juttuni. En osannut asennoitua hippejä tulvivaan Kaliforniaan. Nyt näin, mutta Cline kiinnostaa kyllä jatkossakin.
VastaaPoistaRiitta, meitä on niin monenlaisia lukijoita että kaikki lukijat eivät millään ihastu samoihin kirjoihin. Mutta olen samaa mieltä, Clinea aion ehdottomasti lukea jatkossakin! <3
PoistaVoin vain nyökytellä sinun tekstille. En rakastunut kirjaan, mutta pidin siitä paljon. Pidin myös sinun tekstistä. Viimeinen oma lainaukseni sykähdyttää yhä minua. Kirjan tapahtumien vuosi saa minussa aikaan ähkyn eli jaksa ollenkaan sen hehkutusta ja sitä sekametelisoppaa.
VastaaPoistaKirjan luettua hävetti, että olin sen lukenut- tai erityisesti se, että luin sen ahmien. Kun kuitenkin ihmetyttää ja pelottaakin, miten ihmisestä, kyllä monesta muustakin kuin nuoresta tytöstä, voi tulla -ja tulee- jonkinsortin johtajaa (päähenkilölle se kaiketi on enemmän Suzanne kuin Russel) seuraava "lammas", jolta katovat kaikki käsitykset oikeasta ja väärästä... Kammottavaa myös ajatella, että voisiko sellaista tapahtua kenelle tahansa????? Varmaan, mitä enemmän ja kipeämmin (sairaammin?) ihminen kaipaa rakkautta ja hyväksyntää (jotka sinänsä tietty ovat aivan normaaleja tarpeita), sitä helpompi häntä on manipuloida. Miten ylipäänsä suojautua lauman paineelta??? Kirjan tarinassa tekojen vääryys on ilmiselvää, mutta entäpä sodissa tehtävät julmuudet? En tosiaankaan rakastunut kirjaan, mutta minusta se on haastava: pistää ajattelemaan, olisinko itse noin ohjailtavissa, kuka on ja kuka ei ole?? Laumailmiöitä on niiiiin paljon, ja laumat yhdenmukaistavat. Voisi todellakin toivoa, että ihminen olisi lammasta ylempänä...Jokin kohta kirjassa taisi ollakin, jossa joku kirjan henkilö puhui lampaiden alistuvuudesta... Huoh. Kieli, käännös ovat erittäin hienoa luettavaa. Lisäksi usein toistuvat kohdat, joissa viitataan naisten asemaan, nekin kiinnostivat. Tämmöisiä tuli nyt mieleen, juuri kirjan luettuani.
VastaaPoista