tiistai 23. elokuuta 2016

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Tiranan sydän
Pajtim Statovci
271 s. 
2016
Otava









Arvostelukappale kustantajalta


Kirjasyksy on polkaistu käyntiin tavalla josta ei voi tällainen lukutoukka kuin olla hirvittävän iloinen. Tuntuu että jokainen uusi kirja jonka luen on omalla tavallaan hieno ja minut onkin vallannut todellinen lukuflow. Onneksi on aikaa lukea, voin vajota näiden ihanien fiktiivisten tarinoiden pariin vaikka moneksi tunniksi kerrallaan.

Tiranan sydän oli yksi sellainen teos jonka maailmaan tahdoin vajota. Pajtim Statovci. Kirjailija joka kirjoitti Kissani Jugoslavian - kirjan, josta puhuttiin sen ilmestymisen jälkeen paljon, jota kehuttiin ja hehkutettiin. Eikä suotta, sillä minäkin olen lukenut kirjan kahteen otteeseen. Löytäen toisella lukukerralla kirjasta runsaasti uusia ulottuvuuksia ja rakastunut siihen syvemmin. Luulen että tulen lukemaan myös Tiranan sydämen toiseenkin otteeseen.

Ulkopuolisuus oli suuressa roolissa Statovcin esikoisromaanissa ja niin se on Tiranan sydämessäkin. Kovin eri tavalla - ehkä tavalla joka kiinnostaa minua vielä enemmän. Kirja alkaa 1990-luvun Albaniasta, ajasta jolloin maassa eletään muutosten ja erilaisten vaikeuksien keskellä. Bujarin lähipiirissäkin tapahtuu ikäviä asioita: hänen isänsä kuolee ja hänen paras ystävänsä Agim kokee elävänsä väärässä ruumiissa. Tämä ei ole helppo asia 90-luvun Albaniassa. On pakko lähteä ja pojat pakenevat länteen.

Bujarin ja Agimin tarina on omalla tavallaan hienoa kuvausta ystävyydestä ja läpi tarinan kulkee hienosti rakennettu jännite. Silti minuun vetosi enemmän Statovcin rakentama toinen tarina, joka kulkee poikien kertomuksen rinnalla. Mystinen transsukupuolinen kertoja vaihtaa persoonaa, tarinaa ja henkilöllisyyttä - minä olin aivan Statovcin ja kertojan armoilla. Ja hurmaannuin.

Kyllä, ihastuin Statovcin esikoisromaaniin, ihastuin siihen kovasti. Luin Tiranan sydämen viime viikolla, heti sen ilmestymisen jälkeen ja se on odotellut hetken bloggauspinossa. Kirja on ollut mielessäni moneen otteeseen lukemisen jälkeen ja nyt kun alan miettiä lukuelämystä tarkemmin - huomaan että olen vieläkin Statovcin vietävänä. Voisin tältä istumalta lukea Tiranan sydämen uudelleen, niin kauniiksi, herkäksi ja moniulotteiseksi kirjan koin.

Yksi suurimmista seikoista Tiranan sydämessä minulle oli sen suvaitsevaisuus. Se, miten Statovci käsittelee transsukupuolisuutta, aihetta jota ei vieläkään liiemmin kirjallisuudessa käsitellä. Minulle aihe on tärkeä, sillä todella läheinen ystäväni on transsukupuolinen mies, joten aihe on minulle tuttu. Luen aiheesta mielelläni, sillä minusta on mielenkiintoista tietää miten kukakin kirjailija sitä kirjoissaan käsittelee. Statovcin käsittelytapa on mahtava. Hän tuo asian esille, hän kirjoittaa siitä, mutta hän ei tyrkytä, ei surkuttele eikä sääli. Eikä tuo liikaa esille sitä miten suvaitsevainen hän on. Hän kirjoittaa juuri niin kuin minä toivon että aiheesta kirjoitetaan.

Tiranan sydämessä on kerroksia, siinä on ystävyyttä, transsukupuolisuutta sekä mikä tärkeintä - Statovci ottaa jälleen aiheekseen ihmiset, jotka eivät ole elämässä menestyneitä. Jotka eivät ole ykköspaikalla palkintoja jaettaessa, eivät taida olla palkintoa saamassa lainkaan. He ovat aitoja, mutta eivät menestyneitä. He ovat kiinnostavia hahmoja, ihmisiä joihin minä tahtoisin tutustua. He ovat hahmoja, jotka Statovci on hienosti luonut.

Pajtim Statovci ei petä toisella kirjallaan: se oli minulle vielä suurempi. Se oli kaunis, syvä ja suvaitsevainen. Tiranan sydän on hemmetin hienosti kirjoitettu romaani ja voin vain varoittaa: tämä vie mukanaan. Varatkaa aikaa!

12 kommenttia:

  1. En tiedä, miksi Tiranan sydän oli jäänyt jotenkin huomiotta. Piti laittaa kirja heti varaukseen ja onneksi ei ollut vielä pitkää jonoa paikallisten kirjastojen listoilla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Krista :)
    Kissani Jugoslavia oli hieno kirja. Tiranan sydän on kirjaston varauslistalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Kissani Jugoslavia oli tosiaan hieno, mutta Tiranan sydän on hieman erilainen - minusta parempi. Toivottavasti sinäkin pidät tästä <3

      Poista
  3. Voi että, tätä kirjaa odotan kyllä innolla, toivottavasti saan pian luettavaksi! Niin paljon hyvää ja uutta syksyn kirjoissa, vaikea odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, olen lähestulkoon varma että sinäkin tähän ihastut. Tämän syksyn kirjoissa on kyllä sellaisia helmiä että ihan huimaa <3

      Poista
  4. Tiranan sydäntä odotan syksyn uutuuskirjoista varmaan eniten. Kissani Jugoslavia vei minuakin mukanaan kahden lukukerran verran, varmasti vielä joskus kolmannenkin. Kääntelin Tiranan sydäntä jo käsissäni kirjakaupassa, mutten raaskinut ostaa. Bloggauksesi luku olikin aika riskipeliä, nyt kirja kiinnostaa vielä enemmän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavaras, minullakin Tiranan sydän oli ehdottomasti yksi syksyn huippukirjoja. Kissani Jugoslavia vei omankin sydämeni, niin monta ulottuvuutta ja toinen lukukerta tarjosi ihan uudenlaisia hetkiä kirjan parissa. <3 Olen varma että ihastut tähänkin!

      Poista
  5. Oi, odotan tätä innolla! Statovci hurmasi minutkin esikoisellaan. Toivottavasti kirjastovaraus saapuu pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, Statovci on kyllä hieno kirjailija, joka ei todellakaan ainakaan minua pettänyt toisellakaan kirjiallaan <3 Toivottavasti sinäkin ihastut tähän!

      Poista
  6. Upea Tiranan sydän luettu! Statovcin ihana kerronta: raaka, paljas, aistillinen. Ja nämä tarinat!

    (Huom: juonipaljastuksia!)

    Tirana on tavallaan kertomus identiteetin kadottamisesta ja sen hauraasta etsimisestä. Toisaalta, päähenkilöt ovat vielä nuoria ja oma identiteetti ei ehdi vahvistua ennen kuin se kiskaistaan irti. Jotkin asiat ovat lujasti kiinni (seksuaalinen identiteetti?), toiset asiat karsiutuvat kun uusia polkuja avautuu eteen. Traumaattinen elämä vaatii ympyrän sulkeutumisen – paluun Tiranaan. Ehkä kirjan loppu on päähenkilölle se hetki, jolloin oman aidon identiteetin rakentaminen alkaa.

    Loppu ilmeisesti hämää kaikkia lukijoita. Kuvittelemme kulkeneemme Agimin matkassa läpi läntisten maiden, mutta lopussa meille raotetaan mahdollisuutta, että selviytyjä olisiko Bujar. Mitä mieltä olette?

    Voimme toisaalta uskoa kertojaa, mutta suurin särö syntyy siitä, että hän soittaa ensin Agimin kodin ovikelloa. Sieltä ei avata, mutta Bujarin äiti tulee toisen asunnon ovelle. Ja näin Agim päättää ottaa Bujarin roolin korvatakseen tämän hukkumisen?

    Toisaalta meillä on tämä kaksipäinen kotka, ystävykset jotka ovat luvanneet olla aina yhdessä; ehkä tämä velvoittaa selviytyjää hajottamaan identiteettinsä niin, että hän elää elämäänsä molempien poikien puolesta, välillä Agimina, välillä Bujarina?

    Toki pohdittavaa on enemmänkin kuin vain se, että kumpi pelastui: Voiko seksuaalisen identiteetin varastaa? Onko oma hyvinvointi pois joltakulta toiselta? Onko ihmisen humaani velvollisuus auttaa hädässä olevaa? Onko velvollisuus sama jos hädänalaisia on yksi tai tuhat? Kuinka arvokasta on sivistys? Mikä on sivistyksen suhde kulttuuriin? Näitä päässä pyöriviä ja risteileviä ajatuksia kimpoilee joka suuntaan. Olen kantanut kirjan henkilöitä mukanani töissä, vanhempainillassa ja ruokakaupassa koko viikon.

    Toivoin, että Tanja olisi ollut tie tulevaisuuteen, mutta se olikin Bujarin äiti.

    Pauliina
    @PaMiVu

    VastaaPoista
  7. VAROITUS: SISÄLTÄÄ PALJON SPEKULAATIOTA JA SPOILEREITA


    Olen kolunnut blogikirjoituksia Tiranan sydämestä ja vihdoin löysin etsimäni Pauliinan kommentissa.

    Olen miettinyt samaa. Mutta ilmeisesti suurin osa lukijoista ei ole tajunnut kirjaan sisältyvää arvoitusta, huomannut sitä?

    Lisää ristiriitaisia johtolankoja. Loppupuolella minä-kertoja mainitsee, että hänen äitinsä ruokki köyhiä, vaikka heilläkään ei ollut rahaa. Tämä kuulostaa Agimin äidiltä. Myös ulkonäkökuvaukset kirjan alussa synnyttävän kuvan Agimista. Onko Bujarin ulkonäköä kuvailtu ollenkaan? Voisiko hän ylipäätänsä mennä naisesta tarvittaessa?

    Silti minusta kirjan kertoja-minä on Bujar. Yksinkertaisesti siksi, että kohtaus jossa toinen jää henkiin, viittaa minusta enemmän Bujariin. Siinä kohtaa ensimmäistä kertaa hämmennyin, mutta sivuutin hämmennykseni; luin kertomusta Agimin kertomuksena, kuvittelin tehneeni vain virhetulkinnan.

    Tämä arvoitus antaa kirjalle uusia ulottuvuuksia.

    Identiteettivarkaudet näyttäytyvät uudessa valossa, traagisemmassa. Ne ovat kertojalle tapa päästä yhteyteen kuolleeseen rakastettuunsa, tappamaansa (tai kuolemaan jättämänsä). Jos tarina on Bujarin tarina sen sanoma on myös se, että kaikki, jotka väittävät olevansa transnaisia, eivät sitä ole.

    Tästä kirjasta saisi upean elokuvan. Tässä on Hollywood-ainesta.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!