Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

Mustikkasoppa
Katariina Romppainen
178 s. 
2011
Karisto










Minulla on aina pyrkimys, että luen vuorotellen erilaisia genrejä. Välillä dekkareita, välillä vakavampaa, hömppää, nuortenkirjoja. Nyt oli sitten hömpän vuoro, ja nappasin Mustikkasopan käteeni, jota kaavailin jo lukumaratonille mutta se jäi silloin lukematta.

Mustikkasoppa kertoo Mustikasta, eli Sini-Marjasta, 28vee. Mustikalla on vaiheeseen jääneet opinnot (gradu kesken aiheesta huumori Timo K. Mukan teoksissa), hieman kummallinen perhe, ja nyt vauvakuume. Isäehdokas vain puuttuu! Vastaan tuntuu tulevan mies jos toinenkin, mutta täytyykö aina mennä merta edemmäs kalaan?

-Sää et oo miestä hommannu, Rauha sanoi yhtäkkiä minulle. -Äläkä hommaa. Helpommalla pääset, kun pysyt vanhanapiikana. Miehet haluaa vaan köyriä. Ja vaimon pitää sitä ikänsä sietää. Kun on tossun alla, sitä on. Ei sieltä mihinkään pääse. Muuten tulee tossusta turpaan. Ei siinä voi muuta ku antautua. Olla niin kun ei oliskaan. Ja kaiken päälle saa itte mukulat hoitaa, miehet ei niistä piittaa.

Mustikkasoppa on aika perinteinen sinkkuromaani, käsitteleehän se perinteistä aihettakin. Siis miehen etsintää. Kirjassa on kuitenkin lämminhenkisyyttä, ironista huumoria joka sai, jos nyt ei nauramaan, niin hymyilemään leveästi.

Henkilöhahmotkin ovat aika herkullisia. Mustikan perhe kokonaisuudessaan on mielenkiintoinen, ja Romppainen on erityisen taidokkaasti kuvaillut Rauha mummun, jonka muisti on on heikonlainen eikä vointi muutenkaan ole niitä parhaita.

Siinä missä Sysipimeä sai hieman ahdistumaankin, niin Mustikkasoppa piristi. Se oli hyvänmielen kirja, ja toimi erinomaisena välipalana. Onnellisella lopulla varustettuna, tottakai.

+ + + ½