Seppo Jokinen: Vihan sukua

Vihan sukua
Seppo Jokinen
340 s. 
2013
Crime time







Nyt se sitten olisi - joillekin Pohjois-Karjalassa asuville kesän paras viikonloppu, mutta minulle aika yhdentekevä. Eli Ilosaarirock. En ole kokenut moneen vuoteen mitään pakkoa mennä rokkiin, tänä vuonna piti mennä alueen ulkopuolelle hengailemaan mutta tietyt seikat estivät sen. Mitä tein siis? No esimerkiksi luin. Ja hoidin sosiaalisia kontakteja, rokista kaukana pysyen kuitenkin.

Sain digikameran, niin kuin ehkä kuvastakin voi päätellä. Ihana päästä kuvaamaan omalla kameralla blogia varten, toki käytän sitä paljon muuhunkin. Alussa varsinkin kuvaustaitoni voivat olla vähän toisarvoisia, pahoittelen sitä, mutta ehkäpä nekin taitoni karttuvat ajan myötä.

Tämän päivän lukemisena on ollut Seppo Jokisen Vihan sukua, joka on odotellut kirjahyllyssäni jo hyvän aikaa. Olen kuullut tästä paljon hyvää, ja nyt sitten kun lähdin reissuun niin päätin ottaa tämän mukaan. Ja nopeasti aika menikin komisario Koskisen kanssa!

Komisario Sakari Koskisen marraskuinen aamu alkaa ihan tavallisesti - hän on kävelemässä töihin kun yhtäkkiä kuuluu räjähdys. Junaradan lähellä on räjähtänyt pommi, eikä mikään ihan pieni pommi. Se on suistanut junan raiteiltaan ja kuolonuhrejakin on tullut. Mistä oikein on kysymys? Onko terrorismi tullut Tampereellekin? Sitä saavat Koskinen ja kumppanit nyt selvitellä.

Samaan aikaan selvitellään pihkahiipparin arvoitusta. Tapausta, jossa etsitään miestä joka murtautuu yksinäisten naisten asuntoihin ja herättää nämä hyväilemällä ihoa. Karmivaa!

Vihan sukua käsittelee nimensä mukaisesti paljon vihaa. Sitä, miten ja mistä viha saa alkunsa, ja mitä se pahimmillaan voikaan saadas aikaiseksi. Mihin julmuuksiin viha ihmisessä yltää. 

Olen Kirsin kanssa yhtä mieltä siitä, että tämä on paras Koskis kirja jonka olen lukenut. En ole lukenut ihan kaikkia (täytyisi nekin ottaa ohjelmaan) mutta tämä oli ehdottomasti paras jo lukemistani. Vihan suvussa oli toimintaa, ripaus romantiikkaa Seppo Jokiselle tuttuun tyyliin, sekä ihania henkilöhahmoja. Jotenkin aina piristää palata tutun sarjan tuttujen henkilöiden pariin, se on melkein kuin kotiin palaisi.

Jokisen komisario Koskinen kirjoissa lempihahmoni on ylivoimaisesti, tietenkin, Sakari Koskinen. Hän on lämmin ja ihanan nallekarhumainen poliisi, josta varmasti pitäisin todellisessakin elämässä. Harmistuttavaa kerrassaan kun suosikkihahmojaan ei fiktiivisestä maailmasta saa siirrettyä todelliseen elämään.

Vaikka Vihan suvussa käsitellyt terrorismiteoriat ovatkin uskomattoman kuuloisia, saa Seppo Jokinenen ne kuulostamaan todellisilta ja sellaisilta että niin voisi tapahtua todellisessa maailmassa, 2013 luvun Tampereella. Pisteet siitä Jokiselle, minun mielikuvitukseni ainakin antoi myöten tälle ajatukselle!

Juonenkulku on jännittävä, yllätyksellinen, ja tempaa mukaansa heti alusta alkaen. En olisi ikinä arvannut loppuratkaisua, joka piti jännityksessään viime metreille saakka. Eli juuri niin kuin hyvän dekkarin kuuluukin tehdä.

+ + + + ½