torstai 20. lokakuuta 2016

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa

Kaksi ihmistä minuutissa
Inkeri Markkula
388 s. 
2016
Gummerus









Arvostelukappale kustantajalta


Olen jo useaan otteeseen tämän syksyn aikana hehkuttanut hienoja esikoisromaaneja. Niin hehkutan nytkin, sillä Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa oli ehkä yllättävänkin hyvä, sujuva ja persoonallisella tavalla kaunis teos.

Alina ihastuu Astridiin ja hakeutuu tämän lähelle, tutkimusavustajaksi yliopistolle. Kun heistä tulee pari, eivät keskustelunaiheet lopu, mutta heidän onnensa ei kestä ikuisuuksiin. Astrid kuolee auto-onnettomuudessa ja Alinalle jää vain pieni Sella. Sellalla on Astridin silmät ja taito kuljettaa Alinan suru pois. Kun kymmenen vuotta on kulunut, Alina pitää esitelmää malariakonferenssissa ja tutustuu saksalaiseen lääkäriin, Lotteen. Tämä pyytää Alinaa avukseen Pohjois-Thaimaassa sijaitsevalle klinikalle ja Alina päättää antaa elämälle vielä toisen mahdollisuuden.

Vaikka vajaa neljäsataa sivua ei kirjalle ole mielestäni vielä paljon, jostain syystä Inkeri Markkulan romaanin aloittaminen hieman jännitti. Ajattelin, pysyisikö kirja kasassa, onnistuuko esikoiskirjailija pitämään jännitteen yllä liki neljänsatan sivun verran? Kyllä, Inkeri Markkula onnistui siinä. Onnistui vieläpä hyvin.

Kirjan keskeisenä aiheena on malaria ja sen tutkiminen ja se oli omalla laillaan kiinnostavaa - omalla laillaan vierasta. Kaksi ihmistä minuutissa on toki myös paljon muuta, se oli minulle ennen kaikkea romaani siitä miten Alina taistelee surua vastaan, miten hän antaa elämälle vielä yhden mahdollisuuden. Se on romaani jonka dialogi on kertakaikkiaan mahtavaa.

Vaikka Inkeri Markkula on monella tapaa hyvä kirjoittaja, oli minusta hänen esikoisromaaninsa vahvin puoli dialogi. Hahmojen vuoropuhelu herättää heidät henkiin ja antaa heille kasvot, sai minut toden totta kuvittelemaan heidät kasvojeni eteen elävinä. Tämä on hieno asia, mitä kirjaan tulee, ja siinä Inkeri Markkula on onnistunut.

Kyllä, Kaksi ihmistä minuutissa antaa toivoa. Se tuo toivon surun keskelle ja onkin hyvä romaani monenlaisessa elämäntilanteessa luettavaksi.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä nyt satelee kiinnostavia kotimaisia joka paikasta. :o Ja upea on kansikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, eikö olekin ihanaa! Kiinnostavat kotimaiset ovat minulle erityisesti sydäntä lähellä, joten tällaiset romaanit liikauttavat sydäntä <3

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!