Tiina Lifländer: Kolme syytä elää

Kolme syytä elää
Tiina Lifländer
342 s. 
2016
Atena









Arvostelukappale kustantajalta


Nämä syksyn kotimaiset, ennen muuta esikoisromaanit, nämä ovat kyllä vieneet toinen toisensa perään sydämeni. Sain juuri loppuun taas yhden, mutta siitä sitten myöhemmin lisää... Tiina Lifländerin Kolme syytä elää on kirja johon moni muukin bloggari on ihastunut. En ole ainoa - enkä lainkaan ihmettele sitä. Lifländerin kieli on ilmavaa, kaunista ja mahtavaa luettavaa. Tällaista lisää!

Lifländerin esikoisromaanissa pääroolia näyttelevät kaksi naista, Kerttu ja Helmi. Naiset, joita yhdistää yksi mies: Helmin mies Lauri. Nämä kaksi naista tapaavat vuosikymmenten jälkeen, kumpikin muuttuneina omalla laillaan, heillä on edelleen side toisiinsa. Kerronta etenee eri aikakausissa, alkaen 1950-luvun lopusta. Kaksi naista kertoo vuoron perään tarinaa vuosikymmenten lomitse ja asettaa lukijalle monia kysymyksiä, kuten voiko anteeksi antaa, jos sitä ei ole pyydetty? Kirjaan tuo oman puolensa Tomi, viikonloppuisä joka kaipaa tytärtään kun tämä ei ole hänen luonaan.

Kuten alussa tuumailin, on Lifländerin esikoisromaanissa parasta kaunis kerronta. Se jopa häkellytti minua jollain tapaa, sillä vaikka Kolme syytä elää on saanut kovasti positiivisia arvioita blogeissa en silti osannut odottaa mitään... näin pakahduttavaa, näin toimivaa. Minulle kirja tosiaan toimi hienosti.

Kertun ja Helmin tarina on toki omalla laillaan hienoa luettavaa ja vuosikymmenten taakse matkaaminen tuo oman ajankuvansa kerrontaan. Mutta silti minuun teki kaikkein suurimman vaikutuksen Tomi, joka on saanut hieman kritiikinpoikastakin blogeissa. Arja sanoo Tomin jääneen hieman iralliseksi, joka on juuri sitä mikä minusta kirjablogeissa on niin ihanaa: olemme kirjoista ja niiden käänteistä usein eri mieltä, mutta voimme keskustella niistä silti ilolla ja rakastavasti, niin kuin kirjoista kuuluu puhua. Niin kuin juuri tästäkin kirjasta kuuluu puhua.

Minulle Tomin puoli kirjassa oli siis ehkä kaikkein kiinnostavinta. Tällä kertaa en suuremmin osaa perusteella näkökantaani, olisiko vain kyseessä se että Tomin, yksinhuoltajaisän, elämä on niin kaukana omastani että jostain syystä kiinnostuin siitä kovasti? Lifländer on hienosti joka tapauksessa osannut ryömiä Tomin nahkoihin ja kirjoittaa tämän tunteista kauniisti ja riipivästi.

Kelle voin suositella Kolmea syytä elää? No, kellepä en? Kaikille hyvän romaanin ja kauniin, vahvan kerronnan ystäville, kaikille meille kirjoja rakastaville.