Erlend Loe: Niin loppuu maailma

Niin loppuu maailma - sellaisena kuin me sen tunnemme
Erlend Loe 
Suomentanut Outi Menna
316 s. 
2016
Johnny Kniga








Arvostelukappale kustantajalta

Erlend Loe. Voi, Erlend Loe, sinä olet palannut elämääni. Olin nuori kun löysin tämän mahtavan kirjailijan, ihastuin häneen täysillä luettuani Supernaivin. Siskoni luki kirjan ja kehui sitä estoitta ja pitihän se nuoren Kristankin lukea - vaikkei varmasti tajunnut kirjaa eikä nauranut oikeille jutuille. Luin kirjan uudemman kerran muutama vuosi sitten ja nautin siitä, noh... luulen että enemmän. Vaikka nuori Krista Loehen silloin ihastuikin.

Niin loppuu maailma. Nimi on pahaenteinen, silti kuitenkin Loen tuntien tietää saavansa käsiin jotain aivan hemmetin hauskaa. Muistaako joku Andreas Dopplerin? Erlend Loe on kirjoittanut hänestä ennenkin. Hän tekee nyt paluun, hän nimittäin palaa metsästä jossa hän on vietänyt pitkän tovin. Doppler palaa Osloon, jättää ystävänsä Bongo-hirven hyvään hoitoon ja päättää muuttaa takaisin kotiin. Miten käykään? Talo on maalattu väärän väriseksi ja vaimo on ottanut uuden, aivan vääränlaisen miehen. Lapset tuntuvat unohtaneen isänsä kun taas isä... no isä on ollut pitkään metsässä. Mitä tekee Doppler? No hän muuttaa puuhun asumaan ja alkaa häätää omalaatuisin keinoin vierasta miestä talostaan. Se on sitten eri asia pystyykö Doppler palaamaan sivistyksen pariin ja hylkäämään rakasta ystäväänsä Bongoa.

Erlend Loen uudessa suomennoksessa on kaksi puolta. Siinä on yhteiskuntakriittinen puoli, terävä ja hyvin tätä aikaa kritisoiva puoli joka herätti ainakin minussa paljon ajatuksia. Sitten on puoli joka saa nauramaan ääneen. Lähestulkoon nauroin jo kun luin kirjan takakannen sillä Doppler, voi Doppler, sinua on kaivattu. Eikä takakansi lupaa mitään mitä ei Loe voisi kirjassa pitää, sillä nauroin lukiessani moneen otteeseen. Minun ja Loen huumori toimii yksiin, se on samalla lailla mustaa ja omalaatuista.

Niin loppuu maailma on siinä mielessä tuttua Erlend Loeta, että hän kyllä ottaa kantaa mutta tekee sen kuitenkin lempeästi. Loe kritisoi tässäkin romaanissa, tavallaan, sellaisella lempeällä ja hauskalla tavalla joka ei varmasti saa yhtäkään lukijaa vihastumaan. Ja kyllä, päällimmäisenähän kuitenkin tästäkin romaanista jäi käteen huumori. Kansiliepeessäkin todetaan että Loen huumori sopii hyvin monelle suomalaiselle ja kyllä - olen samaa mieltä. Musta huumori vetää meitä suomalaisia puoleensa usein ja sitä Loe todella edustaa.

Vaikka nuori Krista luuli ihastuneensa Loehen jo ensimmäistä kertaa Supernaivin lukiessaan, en kuitenkaan usko että todella löysin tätä kirjailijaa ennen kuin luin tuon kirjan vanhempana uudelleen. Ehkä tuo kirjailijan musta huumori on sellaista joka ainakin minulta vaati vähän ikää ja ehkä sitä elämänkokemusta, vaikka sekin on varmasti ihmiskohtainen asia. Jotkut varmasti sisäistävät Loen nokkeluudet jo hyvinkin nuorella iällä.

Niin loppuu maailma oli mahtavaa, tuttua Erlend Loeta. Eli hemmetin hauska kirja. Loen nokkeluus, huumori joka on samaan aikaan lempeää kriittisyyttä puree varmasti moneen ja toivonkin että Loe saisi uusia suomalaisia faneja tämän kirjan myötä.