Juha Numminen
271 s.
2015
Crimetime
Arvostelukappale
Olen viimeinkin päässyt siihen parhaaseen mahdolliseen tilanteeseen: työpöydälläni ei ole lainkaan bloggaamattomien kirjojen pinoa. Tämä on ihanaa ennen kaikkea siksi, että pääsen tuoreelta kirjoittamaan ajatukset luetusta kirjasta, kuten nyt tänään loppuun lukemastani Juha Nummisen uudesta dekkarista.
Sulo Naskalin, KRP:n rikoskomisarion, isoisän kotitalo poltetaan maan tasalle. Talosta löytyy myös kahden miehen ruumiit, ja ne saavat poliisin epäilemään, oliko kyseessä murhapoltto. Talosta löytyneet miehet olivat Naskalin lapsuudenystäviä.
Karmeiden tapahtumien saattelemana Naskali palaa kotikonnuilleen, pitkästä aikaa. Hän joutuu kasvokkain menneisyytensä kanssa, ja joutuu kysymään itseltään kysymyksiä. Keitä ystävät tätä nykyään oikein olivat? Kuka heidät tappoi? Miksi?
Iltalehti on tahollaan kiinnostunut palaneesta talosta, ja lähettää tapausta tutkimaan rikostoimittajansa Make Sarkalan. Sarkala aloittaa omat tutkimuksensa, ja siitähän ei Naskali pidä.
Tämä oli minun ensikosketukseni Nummisen dekkareihin, vaikka hän on mitä ilmeisemmin tuottelias kirjailija. Enkä tiedä olisinko tätäkään löytänyt ilman ystävällistä Crimetime kustantamoa, jolta kirjan sain (kiitos, kiitos, kiitos!) sekä Facebookin dekkariryhmää, joka minut tähän innosti. Eikä muuten suotta!
Sillä jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen totesin, että hei, tämähän on erittäin hyvä kirja. Taannoinen lukujumini alkaa olla historiaa, ja Ystävä sä lapsienkin lähti rullaamaan vauhdikkaasti. Joka osin oli hyvän lukufiiliksen, ja osin taas sen syytä, että kirja oli vauhdikas, vetävä ja hyvin kirjoitettu.
Vauhtia Ystävä sä lapsien teoksesta ei tosiaan puutu. Kirjan päähenkilöt joutuvat tahoillaan mitä erilaisempiin tilanteisiin, joissa, - kyllä - verikin toisinaan lentää. Mutta Numminen on onnistunut väkivaltaisemmatkin kohtaukset kuvaamaan niin, että herkkänahkaisempikin lukija kirjasta varmasti nauttii.
Sitä en tiedä, tarjoaako Numminen kirjallaan mitään uutta dekkarigenreen. Mutta tarvitseeko sitä aina jotain uutta ja ainutlaatuista tarjotakaan? Eikö riitä, että kirjailjia kirjoittaa vetävän dekkarin, josta lukija nauttii? Sillä sen Numminen kirjallaan tekee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!