keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Maria Kuutti: Anna ja Elvis mummolassa

Anna ja Elvis mummolassa
Maria Kuutti
Kuvittanut Katri Kirkkopelto ja Ilmari Kettunen
109 s. 
2015
Karisto









Arvostelukappale


 Tutustuin Anna ja Elvis kirjoihin kun kirjailija Maria Kuutti otti minuun yhteyttä kysyäkseen, josko olisin kiinnostunut kirjoittamaan Annasta ja Elviksestä. Toki minua uudet lastenkirjat aina  kiinnostavat. Luin jo aiemmin sarjan ensimmäisen osan, Anna ja Elvis kylpylässä, ja totesin varsin hauskaksi ja positiiviseksi kirjaksi.

Sarjan toisessa osassa Annan vanhemmat pääsevät kauan kaivatulle Italian matkalleen. Mukaan lapsista otetaan ainoastaan Veikko-vauva, joten Anna ja hänen isoveljensä Ilari joutuvat lomalle mummmolaan. Tai joutuvat ja joutuvat, onhan mummo aika verraton tyyppi! Anna varsinkin riemastuu, kun saa kuulla että saa ystävänsä Elviksen kanssaan lomaa viettämään.

Tosiaan, pidin jo sarjan ensimmäisestä osasta kovasti. Siinä Anna ja Elvis tutustuvat kylpylässä ja menossa mukana oli tietenkin Annan perhe, unohtamatta menevää mummoa. Maria Kuutin huumori kolahtaa minulle, aikuisellekin, ja se varmasti toimii myös paljon minua nuoremmalle lukijalle.

Huumoria Kuutti ei ole unohtanut sarjan toisessakaan osassa, vaan se on tiiviisti mukana. Eniten minua nauratti lukiessani Annan mummo, niin kuin taisi naurattaa ensimmäisessä osassakin. Mummo on tosiaan hauska! Hänen sutkautuksensa ja tekemisensä varmasti naurattavat lapsiakin.

Menoa on myös mukana: tapahtumia riittää jokaiselle kirjan luvulle, ja se ilahdutti ja riemastutti minua kovasti. Tylsää tämän kirjan kanssa ei todellakaan pääse tulemaan, ja se lienee iso plussa myös pienempien lukijoiden kirjaan tutustuessa.

Luulen, ettei haittaa yhtään, vaikka Annaan ja Elvikseen tutustumisen aloittaisi vasta tästä kirjasta. Tapahtumiin pääsee hyvin mukaan, ja henkilöihin tutustuu tämänkin kirjan kautta. Että jos törmäät kirjaan, etkä ole sarjan aloitusta lukenut, nappaa ihmeessä mukaasi!

Annassa ja Elviksessä on monta seikkaa, jotka toimivat kohderyhmälle, eli alakouluikäisille lukijoille. Isohko teksti, vauhdikkaat tapahtumat, hauskat hahmot, joista Anna ennen kaikkea on samaistuttava tytöille. Kirja ei ole liian pitkä, vaan reilut sata sivua on juuri sopiva pituus tälle. Kuvitus on myös hauskaa, ja kuvia onkin sopivin väliajoin.

Jos etsit alakouluikäiselle lukijalle lahjakirjaa, tämä olisi oiva valinta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!