Graeme Simsion: Vauvatesti

Vauvatesti
Graeme Simsion
Suomentanut Inka Parpola
311 s. 
2015
Otava








Oma e-kirja ostos


Voi kuinka ilahduinkaan, kun huomasin Elisa kirjan uutiskirjeestä että Graeme Simsionin Vauvatesti on jo ilmestynyt, ainakin e-kirjana. Vauvatesti on jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle Vaimotestille, josta pidin kovasti. Ja jonka jälkeen lähes heti aloin odotella, milloin kirjan jatko-osa suomennetaan.

Muistatteko vielä Vaimotestin? Siinä omalaatuinen tutkija nimeltä Don Tillman löysi Rosien erikoisella tavalla, nimittäin testilomakkeilla. Hyvin erilainen pariskunta päätyi yhteen, ja nyt he ovat muuttaneet New Yorkiin. Pian onkin juhlan aihetta: Rosie odottaa vauvaa. Tämä ei Donille kuitenkaan ole mikään kovin yksinkertainen seikka (kuten ei ole kovin moni muukaan asia), vaan isäksi tuleminen vaatii tutkimuksia. Jotka eivät suju kovin hyvin.

Taas kerran totean sen, minkä olen aiemminkin sanonut: on kuin pääsisi vanhojen kavereiden seuraan, kun pääsin taas lukemaan Donista ja Rosiesta. He muistuivat mieleen äkkiä, kun kirjan sähköiset kannet avasin, ja mieleen muistui nopeasti myös Vaimotestin tapahtumat.

Mutta voi voi. Siinä missä varauksetta rakastan Rosieta, niin Donista varsinkin Vauvatestissä paljastuu ärsyttäviä piirteitä. En muista Vaimotestistä, miten Doniin reagoin, mutta nyt tunteeni jakautuivat kahtia. Välillä rakastin häntä, hän oli ihana, vähän kuin Sheldon Rillit huurussa sarjassa.

Mutta sitten toisaalta: voi että miten hänen jotkut tapansa ovat ärsyttäviä (niin, aivan kuten Sheldoninkin). Don tekee jotkut asiat itselleen aivan hirvittävän vaikeiksi, ja se ärsyttää, vaikka tiedänkin ettei hän tee sitä tahallaan. Hän vain on sellainen. Voi, minä en pystyisi elämään Donin kanssa. Onneksi Rosie kuitenkin on ihana, koko ajan.

Mutta täytyy myöntää, että välillä ajattelin kirjaa lukiessani, olisiko pieni tiivistäminen ollut paikallaan. Joitakin tapahtumia olisi voinut jättää kokonaan pois, sillä ne eivät olleet ratkaisevia juonen kannalta. Eivätkä edes naurattaneet minua niin paljon, kuin olisi ehkä ollut tarkoitus.

Mutta kyllä; minä ahmin kirjan onnellisena loppuun saakka. Ahmin siksi, että halusin niin kovasti tietää miten lopussa käy, enkä malttanut poistua kirjan ääreltä. Pienelläkään sanalla en vihjaa, mitä lopussa kävi, en edes siitä, oliko se mielestäni hyvä vai ei. Lukekaa itse!

Jännityksellä jään odottamaan, saammeko lukea vielä lisää Donista ja Rosiesta. Aineksia varmasti olisi jatkoonkin, sillä tästä erikoisesta pariskunnasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Mutta toimiiko jatko edelleen? Kyllä minä ainakin lukisin.