Aki Ollikainen
153 s.
2015
Siltala
Arvostelukappale
Flunssainen tervehdys. Viikonloppuisen Rauman matkan jäljiltä sain flunssan, joka iski minuun kouransa pari päivää sitten. Nyt kuume on jo laskenut jonkin verran, mutta olen yhä kovin nuhainen ja yskäkin vaivaa. Kaikin puolin kurja olo siis - mutta onneksi ilonani on vaikka kuinka paljon hyviä kirjoja!
Posti toi minulle Aki Ollikaisen uunituoreen pienoisromaanin Musta satu, jota olen odottanut kovasti. Nälkävuosi teki minuun niin suuren vaikutuksen, että tämä uusi oli pakko lukea heti.
Musta satu johdattaa lukijansa Tattarisuolle, jolla on tapahtunut merkillisiä murhia menneisyydessä. Sillä on oma paikkansa Suomen rikoshistoriassa. Kirjan nykyhetkessä tutustutaan mieheen, joka päätyy tutkimaan Tattarisuon murhia. Hänen perheensä on juuri hajonnut, ja hän pohtii menneiltä sukupolvilta jääneitä tragedioita, joita riittää. Polut johtavat samaan paikkaan: Tattarisuolle.
Toisessa aikatasossa mennään 1930-luvulla. Siinä pirtunvälittäjä Heino, jolla on kaikki hyvin - on vaimo ja perhe - kompastuu omaan ahneuteensa. Päätepiste löytyykin öiseltä Tattarisuolta.
Oli mahtavaa huomata heti kirjan ensi sivuilta asti, että Aki Ollikainen on säilyttänyt tyylinsä, sen saman johon ihastuin Nälkävuodessa. Oli kuin olisi palannut vanhan, hyvän ystävän seuraan - tai ainakin hänen tekstinsä. Ja kauan kaivatun ystävän!
Ollikaisen tapa kirjoittaa ei kikkaile kielellä turhaan - se on loppujen lopuksi suhteellisen vähäeleistä, mutta kovin painavaa ja merkittävää. Aihe on Mustassa sadussakin painava, eikä kirjan lukeminen pienestä sivumäärästä asti ole mikään pala kakkua. Sitä pitää tunnustella, makustella, se täytyy elää alusta loppuun. Ja elämistä riittää.
Vaikka murhia Mustassa sadussa käsitelläänkin, mikään dekkari tämä ei suinkaan ole. Kirjassa mennään syvälle ihmissuhteiden suohon, tavalla, jota lukija ei kyllä ihan heti unohda. En ole unohtanut Nälkävuottakaan, sen huomasin Mustaa satua lukiessani. Muistin tarkkaan Ollikaisen kerronnan esikoisromaanistaan, kirjasta, jonka haluaisin lukea uudelleen.
Vaikka Ollikaisen kieli ei kikkailekaan erikoisuudellaan, se on silti kaunista. Nimenomaan kirjailijan loppuun asti hiottu kieli tekee tästä kauniin teoksen, vaikka aihe onkin rujo ja raskas. Täytyy sanoa - että olen jälleen kerran löytänyt kirjan johon olen rakastunut!
Yksi kritisoinnin aihe löytyy: nimittäin kansi. Kansi on toki kaunis kaikessa tummuudessaan, ja siinä on persoonallinen hopeanvärinen teksti. Mutta hopeinen teksti hohtaa valossa, joten sitä oli ainakin minun lukulampun valossa lukea; en juuri saanut tekstistä selvää. Mutta sisällöstä en sitten valitakaan!
Suosittelen kirjaa kaikille hyvän, taitavan kielen ja hurmaavan kerronnan ystäville. Teitä kyllä löytyy!
Minulla tämä odottaa lukemistaan. Olen aika varma, että vaikutun tästä.
VastaaPoistaToivottavasti pidät, Katja <3
PoistaOnpa mukavaa, kun Ollikaiselta on ilmestynyt uusi kirja. Taidanpa laittaa tämän heti varaukseen, sen verran minäkin Nälkävuodesta pidin. (Ostin Nälkänuoden just äidilleni äitienpäivälahjaksi, kuten myös yhden toisen alennetun ja varsin uuden kirjan - miten nopeasti kirjan hinta laskeekaan nykyisin.)
VastaaPoistaMinä annoin tämän äidilleni äitienpäivälahjaksi, toivottavasti on mieluinen. Hän piti kovasti Nälkävuodesta, joten uskon kyllä että pitää tästäkin. Mutta kyllä, on hurjaa miten nopeasti kirja laitetaan nykyään alennukseen...
PoistaOllikainen on taitava! Musta satu ei yltänyt yhtä syvälle sydämeen kuin Nälkävuosi, mutta upea kirja oli tämäkin. Kieli, tarina ja miten vahvasti se on kerrottu... Loppuun jäin kaipaamaan jotain, ehkä selkeyttä, mutta en loppujen lopuksi valita, paitsi tosiaan tuosta kannen tekstivärin valinnasta, sitä oli vaikea lukea.
VastaaPoistaMinä kyllä rakastuin tähän, mutta en silti aivan yhtä paljon kuin Nälkävuoteen - siinä vain on oma juttunsa. Loppuun olisin minäkin kaivannut kyllä jotain, en ihan ollut tyytyväinen. Ja kansiin eri väriä!
PoistaTulin lukemaan arviosi vasta kirjoitettuani omani, ja olemme näemmä hyvin eri ääripäissä kirjan kanssa. Itse en vaikuttanut tästä ja kieli etäännytti tarinasta. Mutta Nälkävuodesta minäkin pidin.
VastaaPoistaAika sekava kirja, vaikea hahmottaa tarinaa. Komppaan Katria.
VastaaPoista