Outi Pakkanen: Punainen pallotuoli

Punainen pallotuoli
Outi Pakkanen
239 s. 
2004
Otava









Lainattu kirjastosta


Outi Pakkanen on minulle kirjailija joka ei petä. Yleensä, ainakaan. Joskus on tainnut tulla vastaan Pakkasen kirja, joka ei ole sytyttänyt liekkeihin, mutta yleensä ottaen viihdyn näiden seurassa paremmin kuin hyvin.

Helsingissä ollaan. Yksinäinen Noora, joka asuu Frederikinkadun varressa pienen lapsensa kanssa, on masentunut ja väsynyt. Vauva, Merituuli, itkee jatkuvasti, eikä Noora saa häntä hiljenemään. Yhtäkkiä apuun ryntää alakerran naapuri Eila, joka astuukin Nooran ja Merituulin elämään oikein kunnolla. Nooran paras ystävä Jonna katselee ihmeissään sivusta, kun Eila pistää tuulemaan.

Eila tuntee kotikatunsa tapahtumat - hänen tapamaan on tarkkailla kadun tapahtumia verhon raosta. Hän tietää myös kadulla sijaitsevan Retrodesingin tapahtumista, ja käykin usein katselemassa kaupan näyteikkunaa. Eila kuitenkin on hyvin huomaamaton ihminen, ja on itse siihen kyllästynyt.

Niin kuin usein Pakkasen dekkareissa, rikos ei välttämättä ole se pääjuoni kirjassa. Myös Punaisessa pallotuolissa juoni kulkee enemmänkin ihmissuhdesotkuissa, ja itse rikos tulee vasta kirjan loppupuolella. Minä pidän Pakkasesta juuri tällaisena - hänen kirjojaan lukiessaan ei tarvitse pelätä veren lentämistä tai väkivaltaa.

Vaikka en kaihda väkivaltaakaan dekkareissa, on silti juuri tällaisia dekkareita välillä mukava lukea. Pakkasesta tulee minulle aina hyvä mieli, vaikka dekkarista onkin kysymys. Jotenkin ihmissuhdesotkujen selvittäminen on mukavaa, ja Pakkasen rakentamat henkilöt jaksavat tavallaan ilahduttaa kirjasta toiseen. Jaksavat ne tosin ärsyttääkin - kuten tässäkin kirjassa. Raivostuin lähestulkoon Eilasta, hän on ärsyttävä. Hän tunkee nenänsä Nooran elämään tavalla, joka raivostuttaa. Tosin en pitänyt Noorastakaan - hän ei kykene puhumaan Eilalle suoraan. Vaikka haluaisikin.

Tuttuja tyyppejäkin kirjassa on jälleen kerran - Anna Laine on tällä kertaa vain pienessä sivuroolissa, hänet mainitaan pariin otteeseen. Suurempaan rooliin pääsee poliisit Ström ja Jokinen, jotka tulevat tapausta tutkimaan kun rikos on tapahtunut.

Tavallaan arvasin loppuratkaisun ennen kuin se kerrottiin. En kuitenkaan arvannut syitä, jotka rikokseen olivat johtaneet, joten yllätysmomentteja tuli lukiessa eteen joka tapauksessa. Punainen pallotuoli oli kokonaisuudessaan kelpo dekkari, mutta Pakkasen parhaimmistoon se ei valitettavasti kuitenkaan pääse. Jokin puuttui, olisiko se ollut sitten Anna Laineen suurempi rooli.

Kirjan lukeminen ei silti kaduttanut, ja tämä sai odottamaan syksyä kovempaa: silloin Otavalta ilmestyy uusi Pakkasen dekkari!