Tahmima Anam
Suomentanut Heikki Salojärvi
324 s.
2010
Basam Books
Lainattu
Viime viikolla oli taas ihana ilta, eli se päivä kuukaudesta jolloin vietimme iltaa lukupiirimme Lukevien leidien naisten kanssa puhuen kirjoista. Joskus keskustelu lipsahtaa tietenkin aiheen ulkopuolelle, mutta se on näiden leidien kanssa pelkästään ilo. Lokakuun kirjan kanssa matkustimme Bangladeshiin, Tahmima Anamin Kulta-aika oli taas kerran sellainen kirja jota en ilman lukupiiriä todennäköisesti olisi lukenut.
Kulta-aika on ennen kaikkea kertomus yhden perheen koettelemuksista Bangladeshin itsenäisyyssodan aikana. Se kertoo nuoresta leskestä, Rehana Haquesta, joka valmistelee kotiinpaluujuhlaa pojalleen ja tyttärelleen - ja sitten kaikki muuttuu. Kirjan vahvana teemana on myös äidinrakkaus ja se, kuinka paljon äiti voikaan lapsistaan välittää ja milloin olisi hyvä päästää irti.
Saimme Leidien kanssa Kulta-ajasta aikaan taas kerran todella polveilevan ja mielenkiintoisen keskustelun. Lukupiirikeskustelumme tosin ovat aina kiinnotavia ja hyviä, olipa kirja sitten ollut mikä hyvänsä - ja olipa siitä pidetty tai ei. Aina on kuitenkin joku joka kirjasta pitää ja myös päinvastoin - jos kirja on pidetty, niin aina on joku joka ei ole tarinalle syttynyt. Tälläkin kertaa löytyi mielipiteitä kumpaankin suuntaan ja se teki keskustelusta rikkaan.
Eräs leideistämme oli lukenut kirjan hieman vahingossa kahteen kertaan. Huomatessaan toisella lukukeralla että kirja on tuttu, leidimme oli jäänyt jo niin koukkuun tarinaan että luki kirjan mielellään uudestaan: ja tajusi yhtä ja toista joka oli jäänyt ensimmäisellä kerralla sisäistämättä. Minäkin jäin pohtimaan lukisinko kirjaa eri tavalla jos jossain vaiheessa lukisin sen toiseen otteeseen, mutta tuskin toista kertaa tulee. Vaikkei Kulta-aika huono kirja ollut, ei se kuitenkaan missään vaiheessa saanut minua toden teolla syttymään ja ihastumaan kirjaan - sellaiseen tuskin tulee uhrattua aikaa toisen lukukerran verran.
Monelle meistä Kulta-aika oli ennen kaikkea kirja äidinrakkaudesta. Kaikkia leideistä tuon teeman hallitsevuus ei miellyttänyt ja saimmekin aikaan pitkän keskustelun äidinrakkaudesta ylipäätään ja siitä, milloin lapsista pitää päästää irti. Minä jäin hieman taka-alalle tuosta keskustelusta, vaikka heitinkin väliin kommentin omasta suhteestani äitiini. Ehkä osasyy siihen, että Kulta-aika jäi minulle hieman kaukaiseksi teokseksi on se, ettei minulla ole lapsia, enkä osaa suhtautua äitiyteen sillä tavalla kuin kirjan päähenkilö Rehana.
Koimme kuitenkin äitiyden lisäksi Kulta-ajan vahvoina teemoina rakkauden isänmaahan, vapauden ja itsenäisyyden. Tulimme siihen tulokseen että Rehana tahtoi olla vapaa ja itsenäinen aivan kuten Bangladesh. Keskustelimme myös siitä, kuinka Kulta-aika on naista kunnioittava teos, eli omalla tavallaan juuri sellainen kirja mitä lukupiirimme haluaakin lukea. Siitä huolimatta kukaan meistä ei päätäpahkaa kirjaan ollut rakastunut, vaikka moni meistä neljä tähteä viidestä kirjalle antoikin.
Loppujen lopuksi, ei kirja hassumpaa kokonaisarvosanaa meiltä leideiltä tainnut saada. Tuskin tämä kovin monelle meistä (ei ainakaan minulle) jäänyt mieleen unohtumattomana lukuelämyksenä, muttei myöskään vastenmielisenä kirjana. En lukisi Kulta-aikaa toiste, mutten koe myöskään hukanneeni aikaa kirjaa lukiessani. Ei huono, siis.
Aika samanlainen fiilis jäi aikoinaan minulle tästä kirjasta, minkä tuo postauksesi viimeinen kappale hienosti kiteyttää. Ei huono saati vastenmielinen, muttei mikään suuri ja vahvakaan. Muistan tarinan kyllä parin vuoden takaa verraten hyvin, mutta niin paljon vahvempiakin olen samoilta alueilta lukenut, ettei tämä ihan yltänyt keskivertoa suuremmaksi kirjaksi. Mutta ehdottoman luettava kylläkin. :)
VastaaPoista