Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä

Käyttövehkeitä
Soili Pohjalainen
209 s. 
2016
Atena









Lainattu kirjastosta


Monettako kertaa sanon että tämä vuosi on ollut mitä mainion vuosi ajatellen esikoisromaaneja? Kyllä, olen sanonut sen useaan kertaan ennenkin. Mutta se on niin totta! Olen lukenut niin monta eri tavoin kiinnostavaa, eri tavoin sytyttävää, hienoa esikoisromaania etten pysy laskuissa mukana. Ja tässä on taas yksi - Käyttövehkeitä on monella tapaa hieno, mutta ennen kaikkea se on kirja jonka parissa viihdyin todella hyvin.

Saanan maailmassa jokin pysähtyy kun isä kuolee. Ehkei lapsuus ja nuoruus ollut yhtä ruusuilla tanssimista, mutta oli siinä omat hyvätkin hetkensä - niissä hetkissä, kun Saana kasvoi autokaupan takahuoneessa. Saana tuntee automerkit ja osaa myydä auton kuin auton, hän on isän tyttö. Tai oli. Jäljelle jää Volvo ja kadonnut veli ja Saana, joka kokoaa kasaan muistojen palapeliä.

Juonen perusteella voisi ehkä kuvitella että kyseessä on melankolinen ja surusävytteinen romaani. Totta kai Käyttövehkeissä on oma surunsa, oma tumma sävynsä, mutta minulle ei päällimmäisenä jäänyt kirjasta kuitenkaan mieleen suru eikä varsinkaan synkkyys. Soili Pohjalaisen kerronnassa on mukana jos ei ilo, niin kuitenkin keveys. Sellainen nostalgisuus, joka nosti ainakin minun huulilleni paikoin hymyn. Muistelusta saa surullista jos niin tahtoo, mutta Saanan muistoissa ei ole pelkkää tummaa, vaan myös värejä.

Soili Pohjalainen oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. En ole lukenut kaikkia esikoisia jotka palkinnosta kilpailivat, mutta täytyy sanoa että näiden pohjalta jotka olen lukenut, ei päätös varmasti ole ollut helppo. Palkintohan lopulta myönnettiin Hanna Weseliuksen Alma!:lle, jota en ole lukenut mutta joka minua kyllä e-kirjahyllyssäni houkuttelee... Luettuani Käyttövehkeitä, en olisi lainkaan pahastunut vaikka tämä kirja olisi palkittu - niin hienoa on Pohjalaisen kieli ja kerronta.

Kirjailija maalaa lukijan eteen 1980-luvun ja onnistuu siinä hyvin. Minä, 1986 syntynyt, en tietenkään ole kokenut 80-lukua siinä määrin että osaisin sitä kovin aitona eteeni kuvitella. Pidin silti Pohjalaisen ajankuvasta ja koin sen heijastuvan aitona kirjan sivuilta. Niin kuin oikeastaan kaiken Käyttövehkeitä, sillä minulle tämä oli ennen kaikkea aito kirja. Koko perhe, aitoja, rehtejä ihmisiä, kukin tavallaan.

Jos et ole vielä lukenut Käyttövehkeitä, niin laitapa tämä sinne lukulistallesi - voin suositella!