torstai 3. marraskuuta 2016

Helen Fielding: Bridget Jones - vauvapäiväkirja

Bridget Jones - vauvapäiväkirja
Helen Fielding
Suomentanut Annika Eräpuro
237 s. 
2016
Otava








Ostettu e-kirja


Helsingin kirjamessuille lähtiessäni tiesin että otan mukaan ainoastaan lukulaitteeni, enkä kanna ylimääräisiä kirjoja mukanani. Junamatkalle täytyi totta kai varata jotain takuuvarmaa luettavaa, jotain mitä lukiessa en ainakaan pitkästyisi. Ja sitten, huomasin että Bridget Jones - vauvapäiväkirja on ilmestynyt, juuri sopivasti, ihan kuin minun matkaani ajatellen. Olihan se ostettava, tietenkin. Ihana Bridget.

Bridget Jones - vauvapäiväkirja palaa aikaan ennen edellistä Bridget -kirjaa, Mad about the boy:ta. Se kertoo ajasta jolloin Bridget tulee raskaaksi ja joutuu pohtimaan kuka on isä. Isäehdokkaita on kaksi ja Bridget joutuu paniikkiin. Miten hän selvittää kumpi on lapsen isä? Mad about the boy tutustutti meidät lukijat uudenlaiseen Bridgetiin, perheenäitiin, mutta miten siinä niin kävi? Sen kertoo Vauvapäiväkirja, jossa kohelletaan juuri niin kuin Bridgetille on tapana.

Ihana, ihana Bridget Jones. Arvasin kirjan ostaessani aivan oikein, junamatka Helsinkiin meni aivan huomaamatta koska Vauvapäiväkirja oli niin hyvä. Helen Fielding on kirjailija joka tutustutti minut alunperin chick litiin ja sai rakastumaan genreen. Sen jälkeen tieni chick litin kanssa onkin ollut pitkä ja ihana - eikä varmasti ole lopussa. Bridget Jones on kuitenkin se mistä kaikki alkoi, se kaikkein rakkain. Se jonka pariin tahdon palata uudestaan ja uudestaan.

Pidin paljon Mad about the boystakin, mutta se oli hieman erilaista Bridgetiä. Siinä kaikki on muuttunut, vaikka Bridget oki siinäkin koheltaa - joskin hieman erilaisessa elämäntilanteessa. Vauvapäiväkirja palaa ajassa taaksepäin ja samalla tässä palataan ikään kuin juurille - siihen samanlaiseen Bridgetiin joka oli jo Elämäni sinkkuna -kirjassa. Siispä vinkkaan Vauvapäiväkirjasta myös niille Bridget-faneille, jotka eivät niin syttyneet Mad about the boysta. Tämä kyllä kannattaa lukea!

Ja tokihan elokuvateattereissa on mös uusi Bridget leffa. Minä en ole sitä käynyt katsomassa, sillä jotenkin elokuvateatteriin lähteminen on oma projektinsa. Rakastan elokuvia, mutta kaikkein mieluiten katson elokuvat kotisohvalla dvd:ltä. Siispä taidan odottaa Bridgetinkin kanssa siihen saakka kun elokuva saadaan dvd muotoon - onneksi se tapahtuu nykyään aika nopeasti.

Bridget Jones - vauvapäiväkirja on ihana kirja. Se on vauhdikas, se on hemmetin hauska ja se on todella hyvää chick litiä. Äidiksi tuleminen ei liippaa läheltä omaa elämääni mutta pidin kirjasta silti - ei aina tarvitse lukea aiheista jotka ovat "omia". Ja Bridgetin koheltaminen kolahtaa tekipä hän mitä hyvänsä.

6 kommenttia:

  1. Vitsi, multa on mennyt ihan ohi tämä uusi Bridget tai taisin nähdä sun Instagramissa kuvaa, jota jäin pohtimaan, mutten ehtinyt perehtyä silloin asiaan! Oli itse asiassa mennyt ohi sekin että Mad about the boy on jo ilmeisesti suomennettu, vaikka sille oli kai jätetty tuo alkuperäinen nimi, mikä hämäsi. Aina oppii uutta! Toisaalta hyvä vaan että oli mennyt nämä kaksi ohi, koska onpahan taas pari hyvää kirjaa lisää lukulistalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, blogeista oppii uutta :D Kannattaa oikeastaan lukea tämä Vauvapäiväkirja ensin, sillä Mad about the boyn tapahtumat tulevat tämän jälkeen :)

      Poista
  2. Tämä kyllä tulee luettua varmasti, kunhan ehdin. Kaksi ekaa Bridgettiä maistui hyvin, mutta Mad about the boy jäi kesken. Tämä olisi siis varmasti mulle passeli :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, voin tosiaan tätä suositella sulle, tämä on sitä "vanhaa" Bridgetiä ❤

      Poista
  3. Nappasin tämän kirjastoauton uutuushyllystä ja olin yllättynyt siitä, että se on niin lyhyt? Tuli sellainen fiilis, että onko se nyt sitten pitänyt kirjaksikin vääntää kun päättivät leffan tehdä? Jotain riitaakin on siellä taustalla, minkä huomasin Mad about the boyn kiitossivulta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, en osaa tuohon sanoa mitään. En ole nähnyt leffaa ja mun mielestä toimi todella hyvin juuri tämän pituisena kirjana :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!